Megan on nyt maailman kallein karjakoira – laatuhauvasta pulitettiin yli 21 000 euroa: "Jos olosuhteet olisivat toisenlaiset, en koskaan olisi myynyt sitä"

Näin totutat koiran kynsien leikkaamiseen 1:45
Näin totutat koiran kynsien leikkaamiseen! Haastattelussa Länsi-Vantaan eläinklinikan klinikkaeläinhoitaja Ronja Nieminen.

Myyjä Emman mukaan Megan on hyvin lahjakas ja se osaa paimentaa lampaita, karjaa tai "mitä vain".

Englannin Northumberlandissa asuvasta lammaskoirasta on tullut maailman kallein. Megan-koira myytiin amerikkalaiselle karjatilalle 18 900 punnalla, kertoo BBC. Summa on yli 21 000 euroa.

"Minun piti soittaa huutokaupalle ja varmistaa, ettei se ole huijaus"

Bordercollie Megan on 2,5-vuotias ja se myytiin huutokaupalla. Myyjä Emma Gray rikkoi hinnalla oman aiemman myyntiennätyksensä; aiemmin hänen koirastaan on maksettu 15 000 puntaa, siis noin 18 000 euroa.

Nainen myöntääkin, että hänen piti tarkistaa hinta kahdesti.

– Minun piti soittaa huutokaupalle ja varmistaa, ettei se ole huijaus, tai etten ole unessa, Emma kertoo.

Varmistuttuaan hinnan todenperäisyydestä hän meni ostamaan Meganille kaupasta lahjaksi kanaa. Ennätyskoira sai myös nukkua Emman tyynyä käyttäen.

Huutokauppakin hehkutti ennätyshintaa. Kuvissa Emma ja Megan. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Megan on täydellinen paketti"

Emman mukaan Megan kykenee paimetamaan lampaita, karjaa tai "mitä vain".

– Megan on täydellinen paketti. Se on hyvin lahjakas pikku koira ja se on mitä parhaimmasta suvusta, Emma sanoo.

– Jos olosuhteet olisivat toisenlaiset, en koskaan olisi myynyt sitä, mutta minulla on jo kaksi todella, todella hyvää lammaskoiraa, joten minun piti tehdä päätös Meganin myynnistä.

Suuntaa nyt Yhdysvaltoihin

Ennen huutokauppaa Emma julkaisi Meganista netissä kuvia herättääkseen kiinnostusta. Hinnasta päätellen suunnitelma onnistui!

Megan muuttaa Yhdysvaltojen Oklahomaan, missä sen tehtävänä on huolehtia waguy-karjasta.

Tässä näet Meganin työn touhussa:

Lähteet: BBC.com, Facebook

Lue myös:

    Uusimmat