Koronan ensimmäisestä aallosta maamme selvisi kohtuudella ja opimme siitä paljon mahdollista syksyn uutta aaltoa ajatellen. Samalla systemaattisuudella pystymme myös vastaamaan koronan aiheuttamiin taloushuoliin, joiden mittakaavaa ei voi vähätellä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti, valtiovarainministeri Matti Vanhanen.
Ilman uusia yllätyksiä alkaneen vuosikymmenen aikana on julkisen talouden vuosittaista alijäämää supistettava 5 miljardilla eurolla taittaaksemme kasvavan velkasuhteen. Tämä tehtävä on hoidettava määrätietoisesti.
Hallituksen on jatkossa otettava kolme loikkaa:
1) Talouden elpymistä ja investointeja on tuettava ja estettävä työttömyyden muuttuminen pysyväksi.
2) Elvytyksen jälkeen sen jälkilaskusta on huolehdittava.
3) Meidän on oltava mukana perustuslakimme ehdot täyttävässä eurooppalaisessa elvytyspaketissa.
Viennistämme valtaosa menee Eurooppaan ja välttääksemme epidemian muuttumisen todella kalliiksi vientilamaksi, on Euroopan löydettävä yhtenäinen elvytystapa, jossa jokainen tekee osansa. Vienti vaatii sekä Euroopan nopean elpymisen että työmarkkinoiden valppauden huolehtia kilpailukyvystämme.
Viiden miljardin haasteesta noin puolet on hoidettava työllisyyden parantamisella. Hallitus on jo aiemmin sitoutunut tekemään tähän liittyviä päätöksiä syksyn budjettiriihessä.
Samalla tavoitetasoa koronan jälkilaskun takia on vielä terästettävä. Osa, ehkä 0,5 miljardia, tavoitteesta kyetään saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä vuonna 2023 voimaantulevan sote-uudistuksen avulla. Tämän kirjaan tähän, jotta muistamme myös sote-uudistuksen suuren mahdollisuuden julkisten palveluiden tuottavuuden kohentamisessa.
Lisäksi tarvitaan yleistä työn tuottavuuden nostamista myös kaikilla muilla aloilla. Osa sopeutustarpeesta on hoidettava akuutin elvytysvaiheen jälkeen tehtävällä finanssipolitiikan kiristyksellä. Sen paras aika arvioni mukaan olisi vasta vuodesta 2022 eteenpäin.
Vuonna 2021 on keskityttävä elvytyksen toimeenpanoon ja kehyskuriin palaamiseen. Tähän mennessä kriisin hoidossa on yritetty oppia 90-luvun laman kokemuksista – teemme nyt kaikkemme, että yritysten konkurssiaalto jäisi mahdollisimman matalaksi eivätkä lasten pahoinvointiongelmat kasautuisi.
Samalla on hyvä oppia myös finanssikriisin jälkeisistä virheistä vuoden 2011 jälkeen. Niitäkään ei kannata toistaa. Suomen valtion velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen harppasi finanssikriisin jälkeen uudelle tasolle.
Valtiontalouden tasapainon hakemiseen Kataisen hallitus valitsi niin sanotun 50/50 -periaatteen: leikkauksia ja veronkorotuksia tehdään yhtä paljon. Linjauksella haluttiin hillitä tuloerojen kasvua. Työllisyyden kohentamisen tavoite jäi silloin sivummalle. Leikkaukset kohdistuivat paljolti kuntien valtionosuuksiin. Sen seurauksena loppujen lopuksi verotus kiristyikin tavoiteltua paljon enemmän.
Hallituksen linjaukset vaikuttivat osaltaan siihen, että Suomi ei päässyt finanssikriisin jälkeen muun Euroopan kasvuvauhtiin mukaan. Pääsimme vahvaan työllisyyden kasvuun vasta vuoden 2015 jälkeen tehdyn, kustannuskilpailukykyämme palauttavan sisäisen devalvaation myötä.
Millaista oppia siis pitäisi ottaa finanssikriisin jälkeisistä toimista?
Työllisyyden parantaminen ja yritysten investointi- ja kasvumahdollisuuksien edistäminen on asetettava etusijalle. Toimenpiteiden kokonaisuus on valittava niin, että valtiontalouden vajeen kaventamisen toimilla tehdään mahdollisimman vähän haittaa kasvulle ja työllisyydelle.
Samalla on toki pidettävä huolta sekä ekologisesta kestävyydestä eli vihreästä kasvusta että sosiaalisesta kestävyydestä eli eriarvoisuuden vähentämisestä.
Jälleenrakennuksen ajassa on painotettava rakenteellisia uudistuksia jotka lisäävät työllisyysastetta sekä julkisten palveluiden tuottavuutta. Näillä voidaan minimoida menosopeutuksen ja veronkorotusten tarvetta. Näiden suhdetta ei pidä myöskään etukäteen lukita.
Myönteisiäkin mahdollisuuksia on. Yritykset uudistavat tuotantoketjujaan toimitusvarmuuden parantamiseksi Koronakriisin jälkeen. Tämä voi palauttaa työtä Suomeen.
Se onnistuu, jos pidämme huolta kokonaiskilpailukyvystämme. Suotuisa investointiympäristö tarvitsee tietoista työtä hallitukselta ja työmarkkinaosapuolilta. Verotus, innovaatioympäristömme toimivuus, osaavan työvoiman saatavuus, työmarkkinoiden ja niiden instituutioiden toimivuus, saavutettavuus ja toimitusvarmuus ovat tekijöitä, joita yrityksissä punnitaan investointipäätöksiä tehtäessä.
Kun hoidamme asiamme oikein, meillä on enemmän parempia työpaikkoja kriisin jälkeen kuin ennen sitä.