Matkalle lähdössä? Hoida rokotukset kuntoon, jos aiot näille alueille

Mikäli kesälomaan kuuluu ulkomaanmatka, kannattaa rokotusten ajantasaisuus tarkastaa viimeistään nyt, suosittelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Asiantilan näkee omasta terveyskortista tai lapsen neuvolakortista.  

Aikuisten pitää uusia rokotusohjelmaan sisältyvä, kurkkumätää ja jäykkäkouristusta vastaan suojaava dT-yhdistelmärokote kymmenen vuoden välein. Lisäksi voi harkita esimerkiksi puutiaisaivokuume- tai hepatiittirokotuksia, jotka eivät kuulu rokotusohjelmaan.

Maksatulehdukset hepatiitti A ja B ovat Suomessa melko harvinaisia. Ruoan, juoman ja esimerkiksi likaisten pintojen kautta tarttuvaa hepatiitti A:ta havaittiin viime vuonna 27 tapausta.

Pääosin veri- ja seksiteitse leviävää hepatiitti B:tä taas tilastoitiin 279 sairastumisen verran, mutta THL:n mukaan näistä vain noin kymmenesosa on viime vuonna saatuja tartuntoja. Valtaosa tapauksista on näytteitä, jotka on otettu esimerkiksi varmistamaan, onko maahanmuuttaja saanut infektion lapsena.

Pieni piikki hepatiittitartunnoissa saattaa THL:n mukaan osua kesä- tai syyskuukausille, sillä viime vuonna eniten tautitapauksia havaittiin vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Ruokaharkinta tärkeintä

THL:n ylilääkärin Tuija Leinon mukaan tarkkaa tietoa otetuista hepatiittirokotuksista Suomessa ei ole, mutta hän pitää määrää riittävänä - B-hepatiittirokotuksissa jopa liiallisena, sillä monet rokotetut eivät esimerkiksi vietä sellaista seksielämää, joka lisäisi tartunnan riskiä. Monet ottavat sekä A- että B-rokotteen samalla kertaa, sillä yhdistelmärokote tulee suhteellisesti halvemmaksi kuin erillisrokotteet.

THL:n tartuntatautilääkärin Katrine Pesolan mukaan tärkeintä matkoilla on noudattaa harkintaa sen suhteen, mitä ja missä syö. A-hepatiitin voi saada erityisesti simpukoista ja äyriäisistä.

Pesola muistuttaa, että tuhkarokkoa on nyt liikkeellä monissa Euroopan maissa - myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Pohjoismaiden tartunnat liittyvät Saksan alkuvuoden epidemiaan, joka taas on peräisin Balkanilta.

Tuhkarokolta suojaa rokotusohjelmaan kuuluva MPR-yhdistelmärokote. Lapsille ensimmäinen annos rokotetta annetaan yleensä vuoden iässä, mutta ulkomaanmatkojen takia voidaan rokottaa jo puolivuotiaat.

Lue myös:

    Uusimmat