Felipe Massan F1-ura jatkuu ensi kaudella Williams-tallissa. Williams tiedotti maanantaina, että Massa kuljettaa Williamsia Valtteri Bottaksen tallikaverina.
Massa on ajanut urallaan 11 kertaa voittoon ja 36 kertaa palkintopallille. Hän jäi vuonna 2008 MM-sarjassa kakkoseksi pisteen erolla Lewis Hamiltoniin. Kahdeksan Ferrari-vuoden jälkeen brasilialaisella aukeaa uusi sivu elämässä.
– Williams on yksi menestyneimmistä ja tärkeimmistä talleista F1:ssä. Lapsena unelmoin ajamisesta Williamsilla, Ferrarilla tai McLarenilla ja olen iloinen, että teen sopimuksen toisen lajin ikonin kanssa, Massa sanoo tallin tiedotteessa.
Muun muassa Ayrton Senna on ajanut Williamsilla ja Massa pitää monen brasilialaisen linkkiä allin kautta hienona asiana. Williamsilla on ajettu seitsemän kertaa kuljettajien maailmanmestariksi ja yhdeksän kertaa valmistajien sarjan voittoon. Tällä kaudella Williams on saanut vain yhden pisteen ja Massa uskoo auttavansa ensi kaudella, kun sääntömuutokset uudistavat sarjan taistelua.
– Toivon, että kokemuksestani on hyötyä, kun talli yrittää edetä vaikeasta hetkestä eteenpäin. En muista nähneeni niin suuria muutoksia yhdeksi kaudeksi, ja olen täysin valmis tekemään kaikkien kanssa töitä, että löydämme oikean suunnan, Massa sanoo.
– Olen todella motivoitunut aloittamaan työskentelyn aivan alusta tässä uudessa haasteessa urallani.
Massan ja Bottaksen sopimukset Williamsille ovat monivuotisia.
