Markon haave sixpackista johtikin syöpädiagnoosiin ennen viisikymppisiä: "En edes tiennyt, että sellaista syöpää on olemassa"
Marko Yrttimaa, 56, sai vajaa seitsemän vuotta sitten tietää sairastuneensa eturauhassyöpään. Hän toivoo, että miehet puhuisivat avoimemmin alapäävaivoistaan ja hakeutuisivat tutkimuksiin ennen kuin on liian myöhäistä.
Vuonna 2014 Marko Yrttimaalla oli kova tavoite. Mies oli päättänyt saada vatsalihaksensa esiin "sixpackiksi" ennen viisikymppisiään.
Kovan treenin tueksi Marko söi paljon proteiinia – liian paljon. Kerran jääkaapin äärellä sitten iski niin voimakas äkillinen kipu, että raavas mies vajosi polvilleen. Sairaalassa paljastui, että munuaisteihin oli muodostunut virtsakiviä.
Hoitojen yhteydessä lääkäri kysyi Markolta, oliko häneltä koskaan mitattu PSA-arvoja.
– En tiennyt, mitä se tarkoittaa. En tiennyt siinä vaiheessa edes, mitä urologi tekee työkseen, Marko muistelee.
PSA on lyhenne sanoista prostataspesifinen antigeeni. Käytännössä kyseessä on eturauhassolujen tuottamasta proteiinista. Kohonneet PSA-pitoisuudet voivat kertoa siemennestettä tuottavan eturauhasen liikakasvusta, tulehduksesta tai syövästä.
Markon PSA-arvot olivat koholla. Aluksi asia kuitattiin virtsakivillä, mutta seurantaa jatkettiin. Pitoisuudet nousivat nousemistaan. Syksyllä 2015 otetut koepalat paljastivat, että arvoja kohotti pahin mahdollinen syy: syöpä.
Diagnoosi sai nuoren Markon kiroilemaan. Miksi juuri minä?
Ikä ja sukurasite eturauhassyövän suurimmat riskitekijät
Eturauhassyöpä on suomalaismiesten yleisin syöpä, joka iskee tyypillisesti vanhemmalla iällä – keskimäärin 70-vuotiaana. Mutta kuten Markon tapaus osoittaa, myös nuoremmat voivat sairastua.
Alle viisikymppisenä sairastuminen voi johtua perinnöllisestä riskistä. Sukutausta onkin iän lisäksi toinen merkittävä eturauhassyövän riskitekijä. Usean lähisukulaisen eli isän tai veljen eturauhassyöpä tai lähisuvun naisten rintasyövät kertovat perinnöllisestä alttiudesta eturauhassyövälle.
Katso videolta, miten eturauhassyöpä oireilee. Juttu jatkuu videon alla.
Syöpä on kuitenkin pelottava sana, eikä alapään terveys välttämättä ole se miehille tyypillisin puheenaihe. Marko ei kuullut eturauhassyövästä mitään ennen PSA-arvojen mittaamista virtsakivien hoidon yhteydessä.
– En edes tiennyt, että sellaista syöpää on olemassa.
Onneksi hoitoalalla oleva vaimo tiesi ja patisti miestään käymään tutkimuksissa. Kun vaimo ei ollut tyytyväinen Markon muistikuviin lääkärikäynnistä, hän varasi uuden ajan tullakseen mukaan ja kysyäkseen itse oikeat kysymykset.
– Ilman häntä olisin varmaan lataamossa. Kyllä hän on auttanut ja tukenut mua, Marko sanoo.
Syöpä palasi viimeisessä kontrollissa
Syksyllä 2015 saadun syöpädiagnoosin jälkeen alkoivat hoidot. Seuraavan vuoden tammikuussa kasvain leikattiin. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva Marko toipui nopeasti. Viikon ajan hänen piti käyttää kateria, mutta heti sen poiston jälkeen yrittäjä riensi töihin.
Leikkaus näytti hävittäneen syövän Markon kehosta, kunnes koitti viimeinen kontrollikäynti. PSA-arvot olivat jälleen koholla. Tauti oli uusiutunut.
Sädehoidot aloitettiin yli neljä vuotta alkuperäisen diagnoosin jälkeen. Hoidot tehosivat ja vuodesta 2019 asti Markolla on ollut kädessään terveen paperit. Pelko taudin uusiutumisesta elää silti tiukassa. Seuraavat kontrollimittaukset tehdään syksyllä.
Syöpähoitojenkin jälkeen on elämää
Syöpä jättää jälkensä mieleen ja elimistöön.
Koska eturauhanen on leikattu, ei Markon elimistö enää tuota siemennestettä, mutta se ei estä erektiota tai orgasmia. Toisinaan kuntosalilla maastavetoa tehdessä housuihin saattaa hieman lirahtaa pissaa.
Näiden ongelmien kanssa kuitenkin hän voi elää – syövän kanssa ei.
Mikäli eturauhassyöpä uusiutuu toistamiseen, on Markon hoitovalikoimassa enää yksi kortti, hormonihoidot. Niitä hän ei haluaisi, mutta usko lääkekehitykseen on kova.
Marko toivoo voivansa tarinallaan havahduttaa miehiä pitämään huolta terveydestään, kiinnittämään huomiota virtsaamisvaikeuksiin ja hakeutumaan lääkäriin ajoissa. Terveelliset elintavat, kuten kasvisvoittoinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja painonhallinta pienentävät eturauhassyövän vaaraa.
Jos syöpä kuitenkin iskee, on sitä sen helpompi hoitaa, mitä aiemmin se todetaan.
– Mulle on antanut voimaa se, että saan puhua tästä avoimesti. Mua ei enää haittaa se syöpä, yritän olla saarnaaja, että miehet menisivät tutkimuksiin ja pitäisivät huolta terveydestään. Puhuisivat asioista niiden oikeilla nimillä, edes vaimoille, Marko sanoo.
Alla olevalla videolla asiantuntijasairaanhoitaja Iita Eskelinen pohtii, miksi syövän vaikutuksista seksiin vaietaan.
Osittaislähteet: Terveyskirjasto, Terveystalo
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
05:48
Itämeri hohkaa yhä jopa yli 15-asteisena: Ennustaa erikoista tai hurjaa talvea Suomeen
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
Lataa lisää