Eturauhassyövän oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin eturauhasen liikakasvun oireet.
Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan kyselyyn vastanneista miehistä jopa 64 prosenttia miehistä tunnusti, ettei tarkkaile säännöllisesti peniksen, kivesten ja muiden intiimialueiden hyvinvointia, kertoo Mehiläinen tiedotteessaan.
Lisäksi vain 23 prosenttia kyselyyn vastanneista miehistä on ollut huolissaan eturauhassyövän mahdollisuudesta. Eturauhassyöpä on kuitenkin miesten yleisin syöpä, ja liki 5 000 miestä sairastuu siihen vuosittain.
Suomalaisten miesten suhtautumista intiimialueidensa hyvinvointiin selvittäneeseen kyselyyn vastasi 980 miestä syksyllä 2025.
Lue myös: Eikö pissaaminen onnistu? Urologi kertoo, mikä on virtsaumpi
Eturauhassyöpä ei oireile alkuvaiheessa
Milloin eturauhassyövän mahdollisuudesta sitten oikeasti pitäisi huolestua?
– Yleensähän eturauhassyöpä ei aiheuta oireita alkuvaiheessa niin kauan, kun se tauti kasvaa siellä eturauhasta ympäröivän kapselin sisäpuolella, PROPO Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen kertoi Huomenta Suomessa miestenpäivänä 19.11.
– Jos huomaa, että siemennesteessä tai virtsassa on verta, niin silloin on syytä ryhtyä tutkimaan asiaa.
