Oikeudessa voittanut marjayhtiö syyttää Li Anderssonia politikoinnista – "Vaatimukset olivat oikeuden halventamista"

Oikeudenkäynnin thaimaalaisia marjanpoimijoita vastaan voittanut sotkamolainen marjayhtiö Ber-Ex Oy ampuu kovilla sen mielestä koko oikeusprosessin käynnistäneitä vasemmistopoliitikkoja.

– Kantajien protesti lähti liikkeelle poliittisten tahojen ja ennen kaikkea Li Anderssonin johdolla. Hän oli mukana jo 9.9.2013 Saarijärvellä, jonka jälkeen 10.9.2013 poiminta lopetettiin, marjayhtiö toteaa tiedotteessaan.

Ber-Ex kertoo, että sen edustajat kuulivat tuolloin, että suomalaiset toimijat lupasivat poimijoille yhtiön joutuvan maksamaan heille 200 000 bahtia eli noin 5 000 euroa, jos he lopettavat poiminnan. 

– Nämä suomalaiset toimijat ovat pyrkineet edesauttamaan omia tai ryhmiensä tarkoitusperiä julkisten prosessien avulla, yhtiö arvioi.

Erilaisten väitteiden tehtailua 

Vastaajayhtiö Ber-Ex Oy kertoo olleensa koko ajan vakuuttunut siitä, että kantajien nyt esittämät vaatimukset eivät voi menestyä oikeudessa. 

– Poimijoiden puolesta oli jo aiemmin tehtailtu ainakin neljä erilaista prosessia Suomessa. Ihmiskauppaa koskeva rikosprosessi, jonka tutkimisen poliisi keskeytti alkuunsa, mutta joka sai merkittävää julkisuutta.

Palkkaturva-asia, jossa poimijoiden väitetiin virheellisesti olleen työsuhteessa sekä yhtiön varaton.

– Lisäksi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan käsittely koskien marjanpoimijoiden asemaa ja työneuvoston käsittely, jossa tutkittiin mahdollisten työsuhteiden olemassaoloa. Yksikään prosessi ei menestynyt kantajien vaatimusten mukaisesti, Ber-Ex huomauttaa.

Marjayhtiö hämmästelee, että viimeisin tilaisuus, jossa poimijoita esiteltiin julkisuudessa, pidettiin oikeusistunnon jälkeen 6.6.2017 eduskunnan kansalaisinfossa.

– Kutsun Missä marjat? -dokumentin esitystilaisuuteen esitti vasemmistoliiton eduskuntaryhmä. Tietojemme mukaan mukana tilaisuudessa olivat kaikki viisi oikeudessa kuultua poimijaa, joiden matkustaminen Suomeen maksettiin oikeusapupäätöksin valtion varoista.

Paras aika jäi poimimatta 

Ber-Ex Oy kertoo joutuneensa ikävään tilanteeseen ilman omaa syytään, vaikka kaikki muut sen poimijat syksyllä 2013 (314 kpl) sekä useat tuhannet muut poimijat aiemmin ovat vastaavan poimintamenettelyn hyväksyneet ja saaneet poimittua voitollisen tuloksen. 

– Tosiasiassa ryhmä pyrki saamaan lisäpoimijoita protestiin mukaan, mutta kymmenet poimijat erkanivat protestiryhmästä ja jatkoivat poimimista normaalisti. Lopetettuaan poimimisen kesken parhaimman puolukkasadon protestipoimijoilla jäi noin 25 päivää poimimatta. Tuona aikana keskiverto thaimaalaispoimija sai syksyllä 2013 poimittua noin 1 800 euron edestä marjoja.

Ber-Ex pitää kantajien vaatimusta 5 000 euron korvauksista poimijaa kohden täysin perusteettomana. 

– On huomattava, että 5 000 euron nettotuloon päästäkseen, poimijoiden olisi poimittava puolukoita 80 kiloa päivässä yli 2 kuukauden ajan, eikä laskelmassa ole huomioitu matkakuluja Thaimaasta Suomeen ja takaisin.

– Kyseisten vaatimusten esittäminen on oikeusjärjestelmämme halventamista, eivätkä vaatimukset voineet menestyä.

"Poimijat olivat pelinappuloita"

Marjayhtiön mukaan poliittisesti värittyneiden suomalaistoimijoiden tavoitteena oli muuttaa marjanpoiminta-alaa työsuhteiseksi ja poimintamääristä riippumattomaksi. Prosessissa mukana olleet thaimaalaispoimijat ovat käsityksemme mukaan lähes poikkeuksetta pelinappuloita aivan kuten vastaajayhtiökin.

– Ber-Ex Oy toivoo, että jatkossa kukaan yksittäinen poimija tai yritys ei joutuisi maksumieheksi kenenkään ulkopuolisen tahon poliittisen peliin.

Yhtiö sanoo kärsineensä merkittäviä taloudellisia menetyksiä ja yrittäjät kärsivät henkisestä paineesta neljän vuoden ajan.

Marjayhtiö on katkera prosessin käynnistäjiä kohtaan.

– Ber-Ex Oy:n lienee turha perätä voittamiaan kuluja thaimaalaisilta poimijoilta, joten nekin jäänevät yrityksen vahingoksi. Lopputulemana voidaan kuitenkin kysyä, mitä saivatkaan prosessin käynnistäjät, yhtiö toteaa kärjekkäässä tiedotteessaan.

Lue myös:

    Uusimmat