Marit Björgenin dopingpaljastus järisytti hiihtomaailmaa – supertähtien käryt tulivat vain puolta vuotta aiemmin: "Herättää kysymyksiä"

Norjan hiihtokuningatar Marit Björgen kertoi avoimesti "Vinnerhjertet" -kirjassaan, kuinka hänen dopingnäytteessään oli jäämiä kielletystä aineesta Lahden vuoden 2017 MM-kisoissa. Ruotsin kolminkertainen MM-mitalisti Calle Halfvarsson sanoo Sportbladetille, että tapaus herättää kysymyksiä.

Kahdeksankertainen olympiavoittaja ja Lahden MM-kisoissa neljä MM-kultaa voittaneen Björgenin näytteessä oli jäämiä 19-norandrosteronista, joka on maailman antidopingtoimisto Wadan kiellettyjen aineiden listalla. 

Björgenin selitys oli se, että hän oli käyttänyt Primolut-N -lääkeainetta manipuloidakseen kuukautiskiertoaan. Hänellä oli myös todisteita lääkkeen käyttämisestä. Kansainvälinen hiihtoliitto Fis hyväksyi selityksen ja vapautti norjalaisen epäilyistä.

– Sitä tulee aina mietteliääksi, kun tällaista tulee julki. Minun on vaikea nähdä, että hän olisi käyttänyt dopingia. Hän on kuitenkin saanut positiivisen tuloksen, enkä tiedä tarkkaan, että mistä, joten se herättää ison määrän kysymyksiä. Positiivista tulosta kielletystä aineesta ei pitäisi tulla, jos sitä ei ole kehossa, Halfvarsson totesi.

Björgenin positiivinen tulos tuli vain puoli vuotta sen jälkeen kun Martin Johnsrud Sundby ja Therese Johaug olivat antaneet omat positiiviset näytteensä. Molemmat saivat kilpailukieltoa dopingrikkomuksesta.

– Norjalla on synkkä historia viime vuosina Sundbyn ja Johaugin kanssa, mikä herättää oman osansa kysymyksistä. Se on vain niin. Ja sitten tulee tämä. Totta kai ihmiset rupeavat ajattelemaan, Halfvarsson sanoi.

Halfvarssonilta tiedusteltiin, että mitä hän ajattelee Björgenin selityksestä positiiviselle dopingnäytteelle.

– En ole lääkäri, joten en tiedä, mitä aineita on ehkäisyvälineissä. Jos siellä on jotain, jota saat pienen määrän ja se ei nouse dopingkäytön vaatimiin lukuihin, mutta näkyy näytteessä, niin ehkä siitä ei pitäisi tehdä suurta numeroa? Halfvarsson toteaa.

– Hän ei ole ainoa naisurheilija, joka käyttää ehkäisyvälineitä. Se oli mielestäni oikein, että asiaa ei tuotu julki. Se tekee eron, jos huomaat jonkun dopingia käyttäneen. Uskon, että sitä on tapahtunut urheiluhistoriassa, Halfvarsson jatkaa.

Maastohiihdon maailmancup 2021-2022 käynnistyy 26. marraskuuta Rukalla.

Lue myös:

    Uusimmat