Vaikka Rodos onkin ollut suomalaisten suosikkimatkakohde jo vuosikymmenten ajan, Mape Veijalainen vieraili saarella ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Paikan kauneus lumosi Studio55:n juontajan siinä määrin, että syyskuinen matka Rodokselle tuskin jää viimeiseksi.
− Tiesin odottaa, että Rodos olisi henkeäsalpaavan kaunis. Yllätys oli kenties se, että todellisuus vastasi täysin kuvitelmia, Mape kuvailee.
Matkaseurana Mapella oli vajaat kolmekymmentä Studio55:n jäsentä. Juontaja kehuu porukkaa varsin ulospäin suuntautuneeksi ja mukavaksi.
− Tämän joukon kanssa lähtisin milloin vain - mihin vain! hän ilmoittaa.
Jokaiselle jotakin
Hienoimmiksi nähtävyyksiksi Mape listaa muun muassa Rodoksen vanhan kaupungin satamineen ja Lindoksen. Hän toteaa kuitenkin, että Rodokselta löytyy tekemistä niillekin, joita ei nähtävyyksien kiertäminen huvita.
− Rodoksella on mahdollisuus monenlaiseen lomailuun, joten periaatteessa se on mielenkiintoinen lomakohde kaikille. Rauhallisen lepoloman tarpeessa oleva kaipaa ihan toisenlaista ympäristöä kuin seikkailuja etsivä extreme-sinkku ja kummallekin löytyy paikka ja tekemistä. Ei ehkä samalta alueelta, mutta samalta saarelta kyllä, hän opastaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää