Mäntyniemeen tulvii onnitteluja

Presidentti Tarja Halosen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärven häät tulivat yllätyksenä jopa parin lähipiirille. Mäntyniemeen on tulvinut onnitteluja lauantaisista häistä lähtien.

Presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi menivät naimisiin lauantaina

Tuoreelle valtakunnan vihkiparille on lähetetty satoja onnittelusähkeitä niin koti- kuin ulkomailtakin. Onko joukossa paljonkin korkean tason onnitteluita, jäänee presidentti Tarja Halosen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärven omaan tietoon. Presidentin lehdistöavustaja Maria Romantschuk kertoo, että sähkeitä tulee koko ajan, mutta koska häät olivat yksityiset ja pidettiin lähipiirissä, myös sähkeet ovat sitä: presidentin toivomuksesta. Sen verran kuitenkin paljastetaan, että jo lauantaina vihkiparille soitti onnittelut ainakin Viron presidentti Lennart Meri ja kotimaasta presidentti Mauno Koivisto.

Onnitteluja myös kirkon johdolta

Pääministeri Paavo Lipponen ja rouva Päivi Lipponen onnittelivat presidenttiparia, kuten myös eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen, jolle presidentin avioituminen oli oikein iloinen ja odotettu uutinen. Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäkikin toivotti tuoreelle avioparille onnea.

Luterilaisen kirkon piispat onnittelivat kohteliaasti presidenttiä avioliiton johdosta, mutta olivat muuten asiasta lyhytsanaisia. Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen esitti parhaat onnentoivotuksensa ja Jumalan siunausta. Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala kertoi olevansa iloinen presidenttiparin ratkaisusta. Hän vakuutti, että myös siviilivihkiminen riittää kirkolle hyvin, sillä ratkaisu sinällään oli myönteinen. Lapuan piispa Jorma Laulaja esitti presidenttiparille onnittelunsa ja totesi, että "tätä ehdittiin jo odottaa ja toivoa".

Laulaja on ollut poikkeus piispojen joukossa, sillä hän otti viime maaliskuussa kantaa presidentin avosuhteeseen. Piispa sanoi tuolloin toivovansa kansalaisena, että presidentti olisi naimisissa. Laulajan mukaan presidentin siviilisääty ei ole yksityisasia. Jorma Laulaja totesi lauantaina esittäessään onnentoivotuksensa, että on toisarvoista tässä tapauksessa, oliko kyseessä kirkollinen vai siviilivihkimys. Tärkeämpää on itse avioliitto, joka on julkinen ja yhteiskuntaan suuntautuva teko.

Halonen ja Arajärvi virallistivat suhteensa lauantaina päivällä Mäntyniemessä. Siviilivihkimisen todistajina olivat presidentin tytär Anna Halonen sekä Arajärven poika Esko Arajärvi. Häähumu huipentui Mäntyniemessä pidettyyn sadonkorjuujuhlaan, jossa oli mukana 30 ystävää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat