Mainos

Manhattanin yliajoa tutkitaan terrorismina – kahdeksan kuoli ja yksitoista loukkaantui

3:29

Yhdysvalloissa New Yorkin Manhattanilla tapahtunutta yliajoa tutkitaan viranomaisten mukaan terroritekona. Ainakin kahdeksan ihmistä kuoli ja yksitoista loukkaantui, kun mies ajoi eilen avolavapakettiautolla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden päälle ja törmäsi sen jälkeen koulubussiin.

CNN:n mukaan silminnäkijät kuulivat tekijän huutavan "Allahu Akbar" eli "Jumala on suuri". Hänellä oli kädessään kaksi aseen näköistä esinettä, jotka osoittautuivat jälkikäteen värikuula-aseeksi ja ilmakivääriksi. Poliisi ampui miestä vatsaan ja otti hänet kiinni.

Epäilty on amerikkalaismedian mukaan kotoisin Uzbekistanista. Hänen kerrotaan tulleen Yhdysvaltoihin vuonna 2010.

Uzbekistanin presidentti onkin jo ehättänyt tarjoamaan Yhdysvalloille apua iskun tutkintaan. Presidentti Shavkat Mirziyoyev antoi apulupauksen samalla kun esitti surunvalittelunsa tapahtuneen johdosta. Hän ei kuitenkaan suoraan vahvistanut hyökkääjäepäillyn kansallisuutta.

1:04

Isku Isisin nimissä?

Yliajo sattui hieman kello kolmen jälkeen tiistai-iltapäivällä paikallista aikaa. Yhdysvalloissa vietettiin halloweenia ja lapsiperheet valmistautuivat iskun sattuessa juuri lähtemään kaduille soittelemaan ovikelloja ja kerjäämään makeisia.

Näky yliajopaikalla oli murheellinen: peitettyjä ruumiita ja murskaantuneita polkupyöriä.

Yliajon uhreista kuusi kuoli tapahtumapaikalla. Kaksi muuta todettiin kuolleiksi sairaalassa.

Teosta epäilty 29-vuotias mies leikattiin CNN:n mukaan ja hänen uskottiin selviävän hengissä. Epäilty on median mukaan asunut Tampassa Floridassa, mutta viime aikoina hän on ilmeisesti oleskellut ainakin osa-aikaisesti New Jerseyssä, josta ei ole pitkä matka New Yorkiin.

Useat amerikkalaisviestimet kertovat, että avolava-autoon oli jätetty englanninkielinen viesti, jossa yliajaja sanoo tehneensä iskun äärijärjestö Isisin nimissä. New Yorkin poliisi uskoo hänen toimineen yksin.

Tapauksen tutkintavastuu on CNN:n lähteiden mukaan siirretty liittovaltion poliisille FBI:lle.

Ystävysten tapaaminen päättyi viiden kuolemaan

Yliajossa kuoli useita ulkomaalaisia. Argentiinan ulkoministeriö kertoi, että joukossa oli viisi argentiinalaista. CNN:n mukaan kyse oli ystävyksistä, jotka juhlivat sitä, että heidän valmistumisestaan oli kulunut 30 vuotta. Kuudes seurueen jäsen loukkaantui ja on sairaalahoidossa.

Belgian viranomaiset puolestaan kertoivat, että iskussa kuoli belgialainen nainen ja kolme muuta belgialaista sai vammoja.

Suomen ulkoministeriön tiedossa ei aamupäivällä ollut, että iskun uhrien joukossa olisi suomalaisia.

Muun muassa useiden Euroopan maiden ja Meksikon edustajat ovat tuominneet hyökkäyksen.

– Yhdessä lyömme terrorismin pahan, Britannian pääministeri Theresa May vakuutti.

Suomen presidentti Sauli Niinistö tuomitsi terro-iskun Twitterissä. Ulkoministeri Timo Soini on esittänyt Twitterissä surunvalittelunsa.

Trump tiukentamassa maahantulorajoituksia

Presidentti Donald Trump reagoi iskuun pyytämällä kansallisen turvallisuuden virastoa tiukentamaan maahantulijoiden taustaselvityksiä.

Presidentti kertoi asiasta Twitterissä, jossa hän kommentoi iskuun liittyviä asioita useita kertoja heti tuoreeltaan.

Ensimmäisessä tviitissään hän kutsui iskun tekijää sairaaksi ja häiriintyneeksi ja lisäsi perään suurilla kirjaimilla "EI YHDYSVALLOISSA!" Sen jälkeen presidentti ilmoitti, ettei äärijärjestö Isisin saa antaa palata tai tulla Yhdysvaltoihin.

Tässä vaiheessa julkisuudessa ei vielä ollut kerrottu epäillyn Isisiin liittyvästä viestistä. Presidentti esitti Twitterissä myös surunvalittelut iskun uhreille ja näiden omaisille mutta teki sen vasta puolitoista tuntia sen jälkeen, kun oli ensimmäisen kerran tviitannut iskusta.

Maahantulorajoitusten tiukentaminen oli yksi Trumpin keskeisistä vaalilupauksista. Hänen yrityksensä rajoittaa tiettyjen maiden kansalaisten maahantuloa ovat kuitenkin kerran toisensa jälkeen kaatuneet oikeudessa.

Uzbekistan ei ole niiden maiden listalla, joiden kansalaisten maahantuloa Trump on pyrkinyt rajoittamaan.

Trump ehdotti vaalikampanjassaan muslimien maahantulokieltoa, ja hänen presidenttinä ehdottamansa maahantulokiellot ovat kohdistuneet pääasiassa muslimeihin.

Päivitetty kauttaaltaan kello 12:06.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.