ICE-agentti käytti jälleen asetta Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain maahanmuuttoviraston (ICE) agentti ampui miestä Texasin pääkaupungissa Austinissa sunnuntaina.
Venezuelasta kotoisin oleva 28-vuotias Wilber Rafael Garces Perez työskenteli ruokalähettinä DoorDashille, joka omistaa myös suomalaisen Woltin.
Jälkikäteen tapahtumapaikalla kuvatulla videolla näkyy vaurioitunut auto, jossa on ilmeisesti kaksi luodinreikää.
Tapaus sattui Suomen aikaa noin iltayhdeksältä sunnuntaina. Uhri toimitettiin sairaalaan, jossa hänen tilaansa kuvailtiin vakavaksi mutta vakaaksi.
Myöhemmin samana päivänä Perez luovutettiin sairaalasta, perhettä edustavan asianajajan mukaan ilmeisesti ICE:n huostaan.
Lue myös: Yhdysvaltain maahanmuuttovirastolle julma keino käyttöön: Sähköshokkikäsineet
Taustat epäselvät
Tapahtumista ja siihen johtaneista syistä on toistaiseksi vain vähän tietoa, ja tiedot ovat keskenään ristiriitaisia.
Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö, jonka alaisuuteen ICE kuuluu, kertoi viestipalvelu X:ssä, että sen oma yksikkö johtaa FBI:n avustuksella sunnuntaina Austinissa tapahtuneen ammuskelun tutkintaa.
Samassa julkaisussa kerrotaan, että ammuskelun kohteena ollut venezuelalainen oli saapunut maahan "laittomasti" presidentti Joe Bidenin hallinnon aikana ja saanut lopullisen maastapoistamispäätöksen.
Julkaisun mukaan loukkaantuneen tila on vakaa, ja hän on liittovaltion hallussa odottamassa maasta poistamista.
Perheen asianajajan lausunnon mukaan Perez oli saapunut Yhdysvaltoihin laillisesti, ja hänellä on ainakin aiemmin ollut voimassa oleva työlupa.
Lue myös: 26-vuotias mies kuoli ampumisessa Yhdysvalloissa – ICE osallisena
Surullinen jatkumo
Tapahtumapaikalla järjestettiin heti tuoreeltaan ICE:n vastaisia mielenosoituksia.
Perezin tapaus on jatkumoa ICE-agenttien jo aiemmin aggressiiviksi kritisoituille toimille.
CNN:n analyysin mukaan ICE-agentit olivat ampuneet ennen sunnuntaita Donald Trumpin toisen presidenttikauden aikana ainakin 20 ihmistä, joista kahdeksan oli kuollut.

Lue myös: Maahanmuuttopoliisin agentti ampui naisen USA:ssa – Trump pitää itsepuolustuksena, pormestari: "Painukaa vi***un"
Viimeksi heinäkuussa ICE-agentti ampui Meksikon kansalaisen.
Austinin pormestari Kirk Watson on kertonut olevansa tapauksesta erittäin vihainen, mutta ei yllättynyt.
Watsonin mukaan jotain tällaista osattiin odottaa, kun kaupunkiin alkoi muutama viikko sitten saapua yhä enemmän maahanmuuttoviraston agentteja.
Heitä on keskittynyt etenkin alueelle, jossa sunnuntain ampumavälikohtaus tapahtui.
Watson vaatii tapauksen riippumatonta tutkintaa.
Lue myös: Ampumisesta ja valehtelusta syytetty ICE-agentti pidätetty Yhdysvalloissa
"Perhe yrittää vain päästä näkemään hänet"
Austinia kongressissa edustava demokraattien Greg Casar kertoi CNN:lle, että on epäselvää, oliko Perez ICE:n operaation kohteena.
– ICE:n pitää lähteä kaupungistamme ja alkaa kertoa ihmisille totuus.
– Tarvitsemme tämän tapauksen faktat todella ymmärtääksemme, mitä tapahtui, mutta on mahdotonta hyväksyä sitä, miten ICE Texasissa ja ympäri maata toimii, CNN siteeraa kongressiedustaja Casaria.
Casarin mukaan hän on yhteydessä perheen edustajiin ja puhui joidenkin perheenjäsenten kanssa ampumisen jälkeen.
– Juuri nyt tämän miehen perhe yrittää vain päästä näkemään hänet, Casar sanoi.
