Keskiviikkona julkaistussa Kiveen hakatut -kirjasarjan viidennessä osassa, Urheilun varjoja ja valoja, kerrotaan viisinkertaisen enduron maailmanmestarin Mika Aholan tarina. Kirjan ovat koostaneet Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
Yksi kaikkien aikojen suomalaisista endurokuskeista kuoli vain 37-vuotiaana 15. tammikuuta 2012 Espanjan Barcelonassa sattuneen testionnettomuuden seurauksena. Sairaalassa vietetyn kuukauden jälkeen Ahola menehtyi lopulta ylipitkäksi menneen hypyn aiheuttamiin sisäelinvammoihin sekä yhdeksännen leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.
Aholan Marika-vaimo kertoo sopineensa yhdessä Mikan vanhempien kanssa, että asian annetaan sittemmin olla.
- Jokainen kuski kaatuu varmaan miljoona kertaa elämässään, Marika muistuttaa kirjassa.
Kirjaan on lainattu myös Mikan Pirjo-äidin kirjoittama teksti pojan syntymästä. Kuolema oli ollut jo tuolloin lähellä.
- Näin pienen sinertävän vauvan, jota roikotettiin jaloista. Mitään ääntä ei kuulunut. Lastenlääkärit veivät pienokaisen kiireesti elvytykseen, Pirjo kirjoittaa keväällä 2014 julkistetussa Mediasport Oy:n kustantamassa kirjassa, Mika Ahola – Tie tähtiin.
Pienestä pojasta kasvoi kuitenkin moninkertainen enduron maailmanmestari.
”Kovempaa endurojätkää tuskin on”
Mika Aholan ura enduron maailmamestaruussarjassa alkoi vuonna 1993. Eräs merkittävä tekijä hämeenlinnalaisen uran alkutaipaleella oli manageri Tapio Salander, josta muodostui myöhemmin Mikan ja Marikan läheinen perheystävä.
- Nyt on sellainen kundi, jota lähdet vetämään eteenpäin, Salander kertoo Pena Tarkkalan ja Timo Pulkkisen yhteydenotosta.
- Hiukan epäilin ja sanoin, että moinen endurojuttu ei kyllä yhtään kiinnosta, on niin pirun vaikeaa tehdä.
Marikan mukaan Mika oli oman tiensä kulkija, joka ei välittänyt siitä mitä muut ajattelivat hänestä. Mikalla oli kuitenkin myös toinen puoli, joka oli täynnä elämäniloa ja joka kaipasi ihmisiä lähelleen.
Pikataipaleiden kävelyn Ahola halusi suorittaa aina yksin, ettei häneltä jäisi huomaamatta pienintäkään yksityiskohtaa radasta. Se, jos jokin kertoo hänen ammattimaisuudestaan.
- Kovempaa endurojätkää tuskin on, Salander toteaa.
Kilpailuvuotensa lähinnä Italiassa ja Espanjassa asunut Ahola juhli vuosina 2007-2011 viisi kertaa peräkkäin enduron maailmanmestaruutta kolmessa eri luokassa. Menestyksekkään uran muihin saavutuksiin lukeutuvat muun muassa ennätykselliset kuusi Päijänteen ympäriajon voittoa sekä kaksi November Kåsanin voittoa.
- Annoin kaikkeni tälle lajille ja vaikka se otti paljon, se myös antoi enemmän kuin koskaan osasin aloittaessani kuvitella, Ahola kirjoitti uudenvuoden yönä 2012 STT:lle lähettämässä ajouransa lopettamispäätöksessään.
”Kovempi kalamies kuin enduromies”
Kirjassa Marika kertoo miettineensä yhdessä Mikan kanssa ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen, eroavatko he vai lähteekö hän mukaan. Lopulta Mikan uraan päätettiin panostaa sataprosenttisesti.
- Se oli aivan mahtavaa. Kuinka monella on tilaisuus elää niin, reissata, tavata uusia ihmisiä, syödä ihanissa paikoissa ja joku usein vielä maksoi. Ja Mika sai ajaa pyörällä, mistä hän nautti yli kaiken. Ja kalastaa, Marika kuvailee yhteisiä vuosiaan miehensä kanssa.
Kalastus ja kalavideoiden kuvaaminen sukellusmatkoilla olivat jopa ajouraa tärkeämpiä Aholalle. Haaveissa olikin sukelluskoulun perustaminen jonnekin Aasiaan.
- Kovempi kalamies kuin enduromies, lähes vertaiseni, Salander sanoo.
Huolimatta intohimoisesta suhtautumisesta harrastuksiinsa kalakokiksi endurokuskista ei kuitenkaan ollut.
- Mika veti smetanaa haukifileen päälle, kala jäi raa’aksi ja oli hirveää, roskiskamaa, Marika muistelee.
Erityisen tarkka Ahola oli juurikin ruokavaliostaan. Ruokajuomaksi kelpasi vain punaviini eikä hitaita eläimiä syöty.
- Vähän tietysti nauratti, että kotona hän saattoi laittaa leivälle rasvatonta palvikinkkua, johon pääsin sanomaan, että sehän on hidasta possua. Se oli siihen sääntöön poikkeus, Marika sanoo.