Malminkartanon tulitaistelu leimahti romanien pahoista puheista

Helsingin käräjäoikeuden turvasalissa luettiin tukku syytteitä tapon yrityksistä, kun Helsingin Malminkartanon joulukuisen ampumistapauksen käsittely alkoi. Syytteiden mukaan neljä romanimiestä ampui toisiaan kohti kaikkiaan ainakin 16 laukausta ja viisi paikalla ollutta romania haavoittui.

Syyttäjän mukaan kuolemalta vältyttiin, kun romanimies tähtäsi toista rintaan, mutta ase ei lauennut.

Turvatoimet oikeustalolla ovat mittavat. Paikalla on useita poliisipartioita. Myös syytettyjen sukulaisia on oikeustalolla runsaasti. Juttua puidaan oikeustalon kellarissa ikkunattomassa turvasalissa. Salissakin vartijoita ja poliiseja on yhdeksän. Mitään häiriöitä ei ole ilmennyt.

Tapahtumat Malminkartanonaukiolla sattuivat 13.-14. joulukuuta 2013 yöllä yhden aikaan. Paikalla oli kymmeniä ihmisiä.

Alastarolla asuvat romanit olivat tulleet Helsinkiin ja kohdanneet malminkartanolaiset. Ensin oli istuttu yhdessä baarissa, josta oli siirrytty Malminkartanonaukiolla sijaitsevaan Kievariin. Ravintolassa oli syntynyt humalaisten kesken riitaa, kun alastarolainen oli puhunut rumasti helsinkiläisen Ruotsissa asuvasta veljestä.

Tässä vaiheessa oli jos esitelty aseita tai viety käsi taskuun ikään kuin merkiksi aseen olemassaolosta.

Tilanne leimahtaa

Tilanne oli rauhoittunut hetkeksi, mutta riita oli leimahtanut uudestaan. Siinä vaiheessa oli päätetty mennä ulos selvittämään asia. Mahdollisesti tarkoitus oli tapella. Ilmeisesti pihalla oli lyöty tai ainakin huitaistu.

Sen jälkeen alkoi ampuminen, jossa osapuolten kertomukset eroavat.

Syyttäjän mukaan 27- ja 21-vuotiaat veljekset Alastarosta ampuivat kuten myös kaksi 24-vuotiasta helsinkiläistä. Toinen alastarolaisista sai osumia käteensä. Vastapuolen miehiin taas osui yhtä reiteen ja polveen sekä toista kylkeen.

Laukauksia ammuttiin kaikkiaan ainakin 16, syyttäjä sanoi. Hänen käsityksensä mukaan vanhempi alastarolaisista veljeksistä aloitti ampumisen.

Syyttäjän mukaan vanhempi veljeksistä myös osoitti helsinkiläistä aseella rintaan, mutta tässä tilanteessa ase ei lauennut.

Syytettyjen mielestä hätävarjelua 

27-vuotiaan alastarolaisen mukaan hänen ampumansa laukaukset olivat hätävarjelua. Aseita oli esillä ja toinen mies hyökkäsi häntä kohti. Siinä tilanteessa 27-vuotias ampui kahdesti alaviistoon jalkoja kohti. Nämä osuivat sitten uhrin reiteen ja polveen.

Nuorempi alastarolainen kiisti ampuneensa lainkaan. Häntä syytetään laukauksesta, joka osui vastapuolen miehen kylkeen. 21-vuotiaan puolustuksen mukaan hänellä oli tarkoitus ampua kerran ilmaan osoittaakseen, että hänellä on ase eikä perään kannata tulla. 21-vuotiaan mukaan laukaus jäi ampumatta.

Malminkartanolaisten näkemys erilainen

Toisen puolen näkemys tilanteessa oli kovin erilainen. Tapon yrityksestä saaneen 24-vuotiaan helsinkiläisen mukaan 27-vuotias alastarolainen aloitti kaiken.

27-vuotias alastarolainen oli ensin yrittänyt ampua yhden miehen ja sitten syytetyn veljen osuenkin tähän useita kertoja. Vasta tässä vaiheessa 24-vuotias oli ottanut aseensa esiin ja ampui kerran maahan 27-vuotiaan jalkojen suuntaan. Kyse ei ollut tapon yrityksestä, vaan hätävarjelusta.

Toinen 24-vuotias malminkartanolainen kiisti myös syytteen tapon yrityksestä. Hän kertoi alastarolaisen aloittaneen ampumisen, jolloin mies oli pakotettu ampumaan suojellaakseen itseään ja muita, mutta tarkoitus ei ollut tappaa. Hän osui 27-vuotiaan pohjanmaalaisen käsiin.

Yksi syytetyistä epäili, että kaikki ampujat eivät ole oikeussalissa paikalla.

Jutussa luettiin myös syytteitä ampuma-aserikoksista, koska aseet olivat laittomia.

Lue myös:

    Uusimmat