Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt suurimman osan Helsingin yleiskaavaa koskeneista valituksista. Valitukset koskivat muun muassa useiden Helsingin sisääntuloväylien muuttamista kaupunkibulevardeiksi sekä Malmin lentoaseman alueen ottamista asuinkäyttöön.
Hallinto-oikeus oli kumonnut helmikuussa suunnitelmat koskien muun muassa Keskuspuistoon suunniteltuja uusia rakentamisalueita, Vartiosaaren ja Ramsinniemen rakentamista sekä Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän muuttamista kaupunkibulevardeiksi. Helsingin kaupunginhallitus valitti päätöksestä KHO:hon.
Bulevardeihin liittyy epävarmuustekijöitä
Myös KHO katsoi, ettei maakuntakaavassa moottoriväyliksi osoitettujen tieyhteyksien muuttamiselle kaupunkibulevardeiksi ollut edellytyksiä. KHO perusteli päätöstään muun muassa teiden toimivuuteen liittyvillä epävarmuustekijöillä.
Myös Malmin lentoaseman aluetta koskeneet kaksi valitusta hylättiin. KHO katsoi, että edellytykset alueen osoittamiselle yleiskaavassa asuinkäyttöön olivat olemassa.
KHO myös kumosi päätöksiä
KHO myös hyväksyi joitain valituksia. Oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset muun muassa Viikintien eteläpuolen peltoalueelle, Viikin koetilan lähelle sekä niin sanotun Gardenian alueelle sijoittuvien uusien asuntovaltaisten alueiden osalta.
KHO katsoi, että Viikintien eteläpuoleisella peltoalueella rakentaminen saattaisi vaarantaa merkittävästi luonnonarvoja Vanhankaupunginlahden Natura 2000 -alueella.