Maitotuotteita avaruuteen
Ruotsalais-yhdysvaltalaisella yhteistyöllä kehitetään avaruuteen sopivia maitotuotteita. Arlan ja NASA:n avaruusruokahanke on alkanut vuonna 2001, ja ensimmäiset tuotteet julkistettiin viime vuoden keväällä.
Maidon ravintoaineet ovat avaruudessa tärkeitä, sillä luukato nopeutuu huomattavasti painottomassa tilassa. Yksi vuosi avaruudessa vähentää luun massaa 10 prosentilla, saman verran kuin 50 vuotta maan päällä. Meno-paluu matka Marsiin kestää 2,5 vuotta.
Painottomassa tilassa maidon juominen onnistuu pillillä. Ongelmat alkavat, kun maito päätyy mahaan: neste "leijailee" ympäriinsä mahassa ja vaikuttaa ruokahaluun. Siksi kehitteillä on kiinteässä muodossa nautittavia valmisteita, joista avaruusmatkalainen saisi maidon ravintoaineet.
Ensimmäisiä Lacmos-projektin hedelmiä kerättiin viime vuoden keväällä, kun Arla esitteli muun muassa pulverimuodossa olevan jogurtin ja kolme eri makuista pulveripohjaista maitojuomaa. Lisäksi kehitettiin "avaruussuklaa", suklaapäällystetty proteiinipatukka, jonka ravintoarvo vastaa lasillista täysmaitoa.
Avaruustuotteista on hyötyä myös maan päällä olosuhteissa, joissa ruokailu on haasteellista, esimerkiksi katastrofialueilla tai vaelluksilla.
(MTV3-Finfood)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää