Ikääntymistä vastaan taistellaan kunnon ruokavaliolla ja liikunnalla. Ne pitävät nuorena, sanovat Olen Nainen -sivuston lukijat.
Olen Nainen -sivustolla kysyttiin lukijoilta taistelevatko he ikääntymistä vastaan. Reilu kolmannes vastaajista on sitä mieltä, että asiaan voi vaikuttaa hyvillä elämäntavoilla: 31.3% uskoo, että kunnon ruokavalio ja liikunta pitävät ikinuorena.
Seuraavaksi eniten vannottiin voiteiden ja meikkien nimeen taistelussa ikääntymistä vastaan. Tämän rajumpiin toimenpiteisiin ei ryhdytä, ilmoitti 26.7% vastaajista.
Vanheneminen on luonnollinen juttu, jota vastaan ei kannata edes tapella, äänesti 25.3% vastaajista.
Pieni kauneuskirurgia ja botox kuitenkin houkuttivat 16.7% vastanneista.
Näin naiset taistelevat ikääntymistä vastaan!
"Oikeaa ruokaa, aidoista aineksista, ilman lisäaine yms. hömpötyksiä ja lenkkeilyä ulkoilmassa - son siinä. Mahdun yli nelikymppisenä samoihin pöksyihin kuin 16 kesäisenä löytyivät mummolan vintiltä ja kokeiltu on. Rypyt on vaan sitten otettava vastaan kun ilmaantuvat, koska kosmetiikka ja POD ei oikein tykkää toisistaan. Vaan eihän ne kurtut autonkupeessakaan menoa haittaa." Wera
Terveiden elämäntapojen lisäksi meikit ja ihonhoito siloittavat lommoja.
"Mun mielestä kaikkien pitäisi huolehtia ulkonäöstä, voiteet ja meikki vaikuttavat paljon..." Ninni
Puheenvuoroja kauneuskirurgian puolesta – ja vastaan
"Kauneuskirurgia ahdistaa, koska se tuntuu siltä kuin yritettäisiin väkisin myydä jotain. Botoxia en käyttäisi ollenkaan siinä käytettävien eläinkokeiden takia." Rahia
"Miksipä ei voisi turvautua pieniin toimenpiteisiin jos niillö saa hyvän fiiliksen itselleen aikaiseksi. Kauniilta ja hyvin hoidetulta voi näyttää 40-50 + ikäisenäkin!" Kaunis keski-ikäinen
MTV3/Helmi
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
16:13
Artisti Shrty joutuu jättäytymään illan TTK-livelähetyksestä: "Valtavan suuri harmitus"
-
16:11
Tutkija: Israelin iskut Unifil-joukkoihin eivät ole sattumaa
-
16:04
Therese Johaug avautuu kovasta päätöksestään – "Teki todella kipeää"
-
16:02
Ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalon Severi-poika kulkee isänsä jalanjäljissä – tämän hän on oppinut
-
15:58
Helena Petäistön kolumni: Boris Johnson, älä enää koskaan palaa valtaan!
-
15:52
Eläinoikeuspuolue takaisin puoluerekisteriin – "Muiden ohjelmissa eläimet lähes näkymättömissä"
-
15:43
Saksan ex-maajoukkuemieheltä ronski väite: putosi kahdesti arvokisoista seksiseikkailujen takia
-
15:22
Eutanasia on Suomessa laiton mutta palliatiivinen sedaatio auttaa kuolevia – tästä on kyse
-
14:58
Netanjahu rauhanturvaajille: Poistukaa sota-alueelta välittömästi
-
14:57
USA:n armeijan ex-komentaja: Trump on "ytimeensä asti fasisti"
-
14:45
Sudanin pääkaupungissa yli 20 kuoli armeijan ilmaiskussa torille
-
14:43
Laulaja Marjorie on kuollut 58-vuotiaana
-
14:41
Prinssi Georgella, 11, on hellyttävä toive sille, mikä haluaa olla isona ennen kuin hänestä tulee kuningas
-
14:11
Poliisilta uutta tietoa Jyväskylän Keltinmäen ampumisesta
-
14:08
Maailman parhaat karaokelaulajat kilpailivat Turussa – "Mykistävää, miten hyviä laulajia on ollut"
-
14:01
Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa gazalaisia Suomeen sairaalahoitoon
-
13:59
Täyttä dominointia! Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen voittoon
-
13:43
Alue- ja kuntavaaleihin puoli vuotta – kokoomuksella suurin budjetti
-
13:42
Mistä rattiraivo johtuu? Psykologi avaa, miksi tunteet kuumenevat liikenteessä
-
13:41
SDP hyökkäsi hallituksen palkkamallia vastaan – kansanedustajilta yli 20 tiedotetta samasta aiheesta
-
Lataa lisää