Macronin hallituksella maanantaina edessä kaksi luottamusäänestystä

Eläkeuudistus nosti lakko- ja mielenosoitusaallon Ranskassa – Pariisin kadut täyttyvät roskista ja hallitus uhkaa kaatua 2:18
Eläkeuudistus nosti lakko- ja mielenosoitusaallon Ranskassa – Pariisin kadut täyttyvät roskista ja hallitus uhkaa kaatua

Macronin hallituksella edessä kaksi luottamusäänestysytä.

Ranskassa presidentti Emmanuel Macronin hallitus kohtaa maanantaina kaksi luottamusäänestystä. Oppositiopuolueiden esittämien epäluottamuslauseiden läpimeno ei näytä todennäköiseltä, sillä koko opposition olisi äänestettävä epäluottamuksen puolesta.

Alla on levoton viikonloppu, sillä mielenosoitukset hallituksen kovasti arvosteltua eläkeuudistusta vastaan jatkuivat. Pariisin lauantain mielenosoitusten vuoksi otettiin kiinni 120 ihmistä, ja maanlaajuisesti kiinniottoja tehtiin sunnuntain alkuillan tietojen mukaan noin 170.

Protesteja kohdistui joihinkin yksittäisiin päättäjiin, ja esimerkiksi keskustaoikeistolaisen LR:n johtaja Eric Ciottin vaalipiiritoimistoa oli sunnuntain vastaisena yönä heitelty kivillä. Ciotti julkaisi Twitterissä kuvia ilkivallan jäljistä ja sanoi tekijöiden pyrkivän vaikuttamaan hänen äänestyspäätökseensä maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat