Maanviljelijä Ilkka taiteili pellolle valtavan pöllökuvion – taustalla surullinen tarina
Tyrnäväläinen maanviljelijä Ilkka Matinolli on taiteillut pellolle jättimäisen pöllökuvion traktorin gps-teknologian avulla. Ihastusta herättäneen kuvion taustalla on surullinen pöllön ampumistapaus tältä keväältä.
– Joku oli ampunut keväällä viirupöllöemon poikasineen Tyrnävällä. Kun mietimme kuvan aihetta yhdessä kunnan kanssa, ehdotti kunnanjohtaja Marjukka Manninen, että kuva tehtäisiin pöllöpesueen muistoksi, kertoo Matinolli.
Hän kertoo kuvataiteilija Pia Hentusen piirtäneen kuvion, joka syötettiin Matinollin gps-laitteeseen.
– Traktorissa gps-laite ohjasi ajoani, ja näin ruudussa koko ajan miltä kuvion pitäisi näyttää.

Pöllökuvioon on kylvetty rypsiä, joten kuvion pitäisi muuttua keltaiseksi kesän mittaan.
Kuvion näkee parhaiten ilmasta, mutta maantieperspektiivistäkin sitä on mahdollista ihastella.
– Varsinkin sitten, kun rypsi alkaa kasvaa, näkee kuvion paremmin maantienlaidastakin. Korkealta kuvion näkee toki paremmin, mutta toistaiseksi emme ole ajatelleen raahata tien varteen lintutornia kuitenkaan.
Matinolli ja Hentunen tekivät ensimmäisen peltotaideteoksensa viime vuonna. Silloin pellolle tuli kuva hevosesta ja vilkuttavasta ratsastajasta.
– Kunnalta vuokraamalleni pellolle on tulossa asutusta, ja mietin, että mitähän siihen voisi tehdä. Niin syntyi hevonen ja tänä vuonna pöllö.
Ensi kesän mahdollisesta kuvasta ei vielä ole tietoa.
– Idea pöllöstäkin tuli vasta muutama viikko sitten, että vielä vielä ei voi tietää ensi kesästä, sanoo Matinolli.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää