Maajussi-Johannes on luova muusikko, joka kaipaa läheisyyttä ja rakkautta.
Maajussille morsian -ohjelman 13. tuotantokauden maajussit ovat nyt julkaistu. Mukana on jälleen kahdeksan maajussia eri puolelta Suomea. Rakkautta etsimässä on kolme naista ja viisi miestä, joista useille elämä maalla on ollut itsestäänselvyys, mutta toisille hyppy tuntemattomaan.
24-vuotias maajussi-Johannes on yksi niistä kahdeksasta, jotka olisivat valmiita löytämään elämäänsä rakkauden. Vesantolainen Johannes pitää yllä noin kuudenkymmenen lehmän lypsykarjatilaa, jolla on pitkä historia. Johanneksen suku on ostanut tilan nimittäin jo vuonna 1873.
– Minä olen tällä hetkellä kuudes isäntä tilalla.
Lukion jälkeen Johannes suuntasi korkeakouluun agrologin opintoihin ja vietti opiskelujensa aikana puoli vuotta Japanissa vaihto-oppilaana.
Nykyään töidensä ohella Johannes harrastaa piirtämistä, musiikkia soittajana sekä tekijänä ja videopelien pelaamista. Johanneksella on oma yhtye nimeltään Maalaisliitto joka kokoontuu soittamaan yhteen aina silloin kun ehtivät muilta kiireiltään.

