Maailmassa on 640 miljoonaa käsituliasetta

Yhdysvalloissa on eniten käsiaseita koko maailmassa. YK:n tekemän tutkimuksen mukaan siviilien hallussa USA:ssa käsiaseita on arviolta 238 miljoonan ja 276 miljoonan välillä, joka tekee miltei yhden aseen jokaista kansalaista kohden.

EU maissa käsiaseita on 84 miljoonaa, joista 80 prosenttia on siviilien hallussa.

Eri puolilla maailmaa on kaikkiaan 639 miljoonaa käsituliasetta, arvioidaan YK:n tutkimuksessa. Näistä aseista on laillisesti siviilien hallussa 59 prosenttia. Loput käsituliaseet ovat sotilaiden ja poliisien käsissä tai sitten laittomia aseita.

Käsituliaseiden määrä kasvaa jatkuvasti, kun uusia valmistuu vuosittain seitsemän miljoonaa. Uusien käsituliaseiden määrä on suurempi kuin tuhottavaksi vuosittain kerättävien aseiden määrä, sanotaan tutkimuksessa, jonka on tehnyt Genevessä päämajaansa pitävä Graduate Institute of International Studies.

Yhdysvallat ja Venäjä valmistavat 70 prosenttia siviileille vuosittain myytävistä käsiaseista. Suurin käsiaseiden viejä on kuitenkin EU. Käsiaseiden laiton kauppa on aiheena YK:n päämajassa New Yorkissa tällä viikolla pidettävässä kansainvälisessä konferenssissa.

(STT-Reuters-TT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat