Kuvat eivät ole poneista vaan falabelloista. Ne ovat maailman pienikokoisimpia hevosia.
Historian saatossa falabelloja ovat omistaneet lähinnä aateliset, sillä ne ovat hyvin harvinaisia ja siten arvokkaita. Suomessa fabalelloja on nykyäänkin vain yhdellä tilalla:
– Falabelloja on Suomessa tiettävästi vain Rehndahlin kotieläintilalla Kirkkonummella, kertoo Kustannus Silmun Nina Salonen. Salonen on Vallattomat falabellat -kirjan kirjoittaja.
Falabella ei ole luonnonvarainen, vaan pitkän jalostusprosessin tulos. Jalostus aloitettiin Argentiinassa ja usein väitetään, että se tehtiin risteyttämällä pieniä täysverisiä hevosia shetlanninponien kanssa. Asiasta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta: joidenkin lähteiden mukaan shetlanninponia ei ole käytetty jalostuksessa lainkaan.
Jalostuksen mahdollista haitallisuutta falabelloille ei ole juuri tutkittu.
– Esimerkiksi Kirkkonummen falabellat ovat olleet aivan yhtä terveitä kuin muut isot hevoset. Asian kommentointi vaatisi tarkempaa tieteellistä tutkimustietoa, Salonen kommentoi.
Vaikka falabellat ovat ison koiran kokoisia, ne edellyttävät samanlaista hoitoa kuin suuretkin hevoset. Niitä pidetään siis karsinoissa eikä sisälemmikkieläimenä kotona. Suurten hevosten tavoin ne edellyttävät myös lajitoverinsa seuraa.
Kuvat kirjasta Vallattomat falabellat.
Uusimmat
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
Lataa lisää