Maailma elää tästä päivästä lähtien yli varojensa – suomalaisten raja ylittyi jo huhtikuussa

Suomi kuluttaa järjettömän paljon –"Jokin meidän elintavassa ja kulttuurissa on sairasta" 8:31

Tänään on maailman ylikulutuspäivä. Kyse on päivästä, jolloin ihmisten kulutus laskennallisesti ylittää vuotuisen maapallon luonnonvarojen kestävän käytön.

Suomalaisten kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 3. huhtikuuta.

– Teemme paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö tekojemme hyödyt. Meidän pitäisi moninkertaistaa kykymme tehdä ympäristön kannalta parempia valintoja ja kuluttaa kestävämmin, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Luonto köyhtyy ylikulutuksen takia 2:01

Hiilijalanjälkeä kasvattaa etenkin asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruuantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruuan tuotantoon.

– Ympäristön kannalta paras valinta on vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, Rohweder huomauttaa.

Ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto on myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala, varsinkin kotimaiset lähivesien kalat.

Rohweder muistuttaa myös, että suomalaisten kulutuksella on globaaleja vaikutuksia. Kulutamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutus aiheuttaa näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä metsäkatoja, kuivuutta, makean veden puutetta, maaperän eroosiota ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä.

Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.


Lue myös:

    Uusimmat