Sukunimi periytyy vanhemmilta lapselle yhtä varmasti kuin ruskeat silmät tai nykerönenä. Sukunimeä on tosin helpompi vaihtaa: nopeimmillaan uuden nimen saa alle viikossa.
Tuhannet suomalaiset haluavat vuosittain vaihtaa tavanomaisen sukunimensä harvinaiseen nimeen, kuten Virtasen Ångeliniin tai Niemisen Euréniin. Hakemusten määrä on kasvanut tasaisesti.
- Tyypillinen tapaus on sellainen, jossa haetaan omassa suvussa käytössä ollutta ruotsinkielistä sukunimeä, sanoo maistraatin päällikkö Ari Heikkinen Kainuun maistraatista.
Kainuun maistraatti vastaa kaikista pääkaupunkiseudun suomenkielisistä hakemuksista. Heikkisen mukaan yhä useammin nimen vaihdolla halutaan myös sulautua joukkoon.
- Iso kasvava luokka ovat ulkomaalaistaustaiset, jotka kokevat että tulee työsyrjintää, jos on esimerkiksi irakilainen tai afrikkalainen nimi. On ollut perusteluja, että haluaa suomalaisen nimen, jotta pääsisi edes työhaastatteluun.
Jokainen sukunimi on suojattu
Jokainen Suomessa käytössä oleva sukunimi on suojattu. Korhoseksi ei pääse vaikka miten haluaisi, jos nimeä ei löydy omasta sukupuusta.
Ulkomaisesta nimestä voi taivuttaa suomenkielisen. Kowskista saa Kosken, ja myös niemi ja lahti on helppo liittää luontoaiheisiin etuliitteisiin, jos tarvitsee kokonaan uuden sukunimen.
- Jotkut kansainvälisessä työssä olevat suomalaiset haluavat myös eroon sukunimensä ä- ja ö-kirjaimista. Nimi voi olla hankala tavata, jos tekee paljon kansainvälistä yhteistyötä.
