Lyhytelokuvajuhlien voitto Ruotsiin

Tampereen lyhytelokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon voitti ruotsalainen elokuva Utvecklingssamtal. 15 minuutin mittaisen fiktiivisen elokuvan on ohjannut Jens Jonsson.

Kansainvälisessä kilpailussa oli mukana 70 lyhytelokuvaa 36 maasta. Grand Prix -palkinnon arvo on 5000 euroa. Jens Jonssonin tuotantoa on palkittu monilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Tampereen juhlillakin on esitetty paljon hänen tuotantoaan. Palkittu Utvecklingssamtal - suomeksi kehityskeskustelu - on elokuva miehestä, joka pyrkii elämässään eteenpäin. Tuomaristo luonnehti elokuvaa aseistariisuvan yksinkertaiseksi mutta kuitenkin osuvaksi.

Kansainvälisessä kilpailussa parhaana dokumenttina palkittiin venäläinen Transformator, jonka ovat ohjanneet Pavel Kostomarov ja Anton Cattin.

Parhaana fiktiona palkittiin meksikolaisen Carolina Rivasin ohjaama Zona cero ja parhaana animaationa ukrainalaisen Stepan Kovalin Ishov tramvay no 9.

Kotimaisten alle puolen tunnin elokuvien sarjan voitti Sami Hyrynkankaan ohjaama dokumenttielokuva Rytmi. Yli puoli tuntia kestävien kotimaisten elokuvien sarjan voittaja oli Sotalapset-dokumentti, jonka on ohjannut Erja Dammert. Palkintojen arvo on 5000 euroa.

Risto Jarvan palkinto jaettiin kahden dokumenttielokuvan kesken. Palkituiksi tulivat Visa Koiso-Kanttilan Isältä pojalle ja Kanerva Cederströmin Lost and found. Kumpikin sai 5000 euroa. 6000 euron arvoisen Jameson-palkinnon sai Jan Anderssonin animaatio Nenäliinoja myytävänä.

Lippuja lyhyelokuvafestivaaleille myytiin noin 13 500. Kun kutsuvieraat, tiedotusvälineiden edustajat ja oheistapahtumien yleisö lasketaan mukaan, katsojien määrä nousi noin 25 000:een.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat