Asiantuntija kertoo, että ainakin hopea ja platina tulevat ihmisten nykyisillä kulutustottumuksilla loppumaan maapallolta vuoteen 2030 mennessä. Onneksi kaikki voivat osaltaan hidastaa tätä huonoa kehityskaarta pienin teoin.
Tutkimustulokset kertovat ilosanomaa: Suomalaisista 94 prosenttia suhtautuu myönteisesti käytetyn tavaran ostamiseen. Valitettavaa kyllä tämä positiivinen luku ei näy itse teoissa: Tarpeeton tavara toimitetaan joko kaatopaikalle tai säilötään varastoon pölyä keräämään.
Kierrätysverkko Oy:n toimitusjohtaja Harri Välimäki nostaakin esille uudenlaisen ideologian tavaroiden jatkokäytölle:
− Kierrätyksessä esimerkiksi puisen kuormalavan lopputuotteena ovat purut ja naulat. Tällaisellekin toiminnalle on vaihtoehto, uudelleenkäyttö. Uudelleenkäytöllä tarkoitetaan sitä, että vanhaa tavaraa voidaan muokata uutta käyttötarkoitusta varten. Esimerkin kuormalavasta voisi valmistaa pienellä vaivalla vaikkapa pöydän.
Välimäki näkee ongelmana ihmisten ajanpuutteen. Hänen mukaansa nykyiset tavaroiden myyntipalvelut, kuten kirpputorit, vievät liikaa ihmisten aikaa. Miehen mukaan tavaroiden uudelleenkäytöllä ja muokatun tavaran myynnillä voisi kuitenkin olla positiivisia vaikutuksia Suomen kansantalouteen.
Esimerkin antajia tarvitaan
Myös kestävän kehityksen tutkija Arto Salonen nostaa esiin ihmisten kulutustottumukset, jotka hyvin useilla perustuvat jatkuvasti uuden tavaran hankkimiseen ja vanhan poisheittoon. Mies kehottaakin kaikkia ajattelemaan myös tulevia sukupolvia.
− Viimeiset 200 vuotta kestänyt teollinen aikakausi on perustunut uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön. Tällä menolla esimerkiksi hopea ja platina tulevat loppumaan maapallolta vuoteen 2030 mennessä, Salonen summaa.
Hänen mukaansa tarpeettomiinkin tavaroihin tulisi suhtautua raaka-aineena, ei jätteenä. Jotta muutoksia syntyisi, tulisi suomalaisten miehen mukaan aktivoitua vielä, kun jotain voidaan pelastaa.
− Kyllä ihmiset haluaisivat hidastaa ja elää ekologisemmin, mutta tarvittaisiin heitä, jotka todella aloittavat tällaisen toiminnan. Jos kukaan muu ei anna esimerkkiä, eivät monet jaksa edes kokeilla, Salonen väittää.
Voisitko sinäkin tarjota tarpeettomille tavaroillesi uuden elämän? Kerää inspiraatiota ihanista kierrätysideoista !
MTV3/Paula Koski
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää