Luksusautomerkin pomon tyly kuitti trendimalleista: Rumia laatikoita

Legendaarisen urheiluautovalmistajan toimitusjohtaja ei lämpene ajatukselle katumaasturin kehittämisestä.

Huolimatta kilpailijoidensa, kuten Jaguarin ja Bentleyn viimeaikaisista maasturijulkistuksista, Aston Martinin toimitusjohtaja Andy Palmer ei koe merkin tarvitsevan varsinaista katumaasturia mallistoonsa.

– Käytännössä kaikilla asiakkaillamme on jo Range Rover tallissaan. Järkevä ratkaisu olisikin tehdä Range Rover, mutta DNA:mme ei salli sitä, Palmer toteaa The Drive -lehden haastattelussa.

Erilainen visio käytännöllisestä autosta

Palmerin mukaan katumaasturit ovat käytännöllisiä, mutta kaikkea muuta kuin tyylikkäitä.

– Kaunista katumaasturia on mahdoton valmistaa. Käytännöllisyyden ja tilan maksimoinnin lopputuloksena on laatikko, eivätkä laatikot ole kauniita, Palmer perustelee.

Aston Martinin brändi nojaa vahvasti kolmeen peruspilariin, jotka ovat voima, kauneus ja sielu. Palmerin mukaan katumaasturi ei sovi tähän pyhään kolminaisuuteen.

Maaliskuussa esitelty konsepti on pieni vilautus siitä, miltä Aston Martinin käytännöllisempi auto voisi näyttää. Se on kompromissi, jossa käytännöllisyydestä hieman tinkimällä saadaan aikaan paljon näyttävämpi lopputulos kuin perinteisissä katumaastureissa.

Aston Martin DBX on korkealla maavaralla varustettu nelivetoinen sähköautokonsepti, jossa on tavaratilat sekä edessä että takana. Auton akusto on sijoitettu tasaiseen lattiaan. Palmer antaa ymmärtää, että tätä visiota käytännöllisempää Aston Martinia ei kannata odotella.

– Sen on oltava riittävän käytännöllinen ja siinä on oltava riittävä tavaratila. Mutta tarvitseeko sillä päästä kiipeämään Matterhornille? Ei. Tarvitseeko siihen saada lastattua koirat ja tavaraa kolmeksi viikoksi? Ei.

Lähde: The Drive

Lue myös:

    Uusimmat