Suomalaisten yksinäiset joulut särkevät sydämen – ”Ei vaan ole ketään läheistä”

”Minulla ei vaan ole ketään läheistä”

Olen viettänyt viimeiset 20 joulua yksin. Minulla ei vaan ole ketään läheistä, ei ole kavereita, ei ole vanhempia. Minusta ei vaan tykätä, ja siksi joudun aina olemaan yksin. En ole rikollinen enkä narkkari koskaan ollut. Olen liian ruma saamaan kumppanin, että joudun viettämään joulut yksin jatkossakin.       

”Sitä kaipaisi ihmisiä ympärilleen, mutta ei ole ketään”

Viimeiset 12 vuotta olen viettänyt joulut yksin. Miksi?

Olen sinkku. Pitkien seurusteluvuosien jälkeen tuli ero. Sen jälkeen vain ei ole ketään rinnalle löytynyt enkä enää vuosiin ole edes etsinyt.

Kai tähän yksinoloonkin vain on jo niin tottunut, että kaveriksi huolisi miehen, mutta ei välttämättä osaisi enää asua toisen kanssa. Tullut mukavuudenhaluiseksi.

Perhesuhteet: vanhemmat hylkäsivät pienenä, olin ensimmäiset seitsemän vuotta lastenkodissa, sitten sijaiskodissa seuraavat seitsemän vuotta. Lähdin etsimään biologisia vanhempiani, löysin. Muutama vuosi ja se siitä – eivät hyväksyneet minua sellaisena kuin olen. Nyt en ole heistä kuullut viimeiseen liki kymmeneen vuoteen.

Sisarukseni ovat kuolleet. Toinen liikenneonnettomuudessa jo 24 vuotta sitten ja toinen reipas vuosi sitten syöpään alle 50-vuotiaana.

Sukuun en koskaan tutustunut, joten sitä ei ole. Ei perhettä, sisaruksia, puolisoa, lapsia… joten ei jää muita vaihtoehtoja kuin viettää joulut yksin. Joulurauhan julistamisen jälkeen on vähän haikea mieli ja olo surullinen, mutta minkäs teet?

Itse ajattelen, että kukaan ei saisi olla jouluna yksin. Sitä kaipaisi ihmisiä ympärilleen, yhdessäoloa. Mutta kenen kanssa? Kun ei ole ketään.

Joulua vietän lepäämällä. Nukun kun nukuttaa, syön kun on nälkä. Katselen televisiota, kuuntelen musiikkia, ulkoilen. Se menee siinä kuin mikä tahansa viikonloppu.

Joulua en itselleni tee. Ei koristeita, ei ruokia, ei herkkuja. Ihan tavallista ruokaa.

Työpaikalta saan muutaman joululahjan. Ihan kiva.        

”Ainut tärkeä elämässäni on meidän koiramme”

Ei ole enää halua viettää joulua tai muitakaan juhlapäivä. Elämältä meni tarkoitus, kun mieheni kuoli. Sen jälkeen tuli perunkirjoitukset ja lapset alkoivat riitelemään ja eivät ole sen jälkeen pitäneet yhteyttä. Ainut tärkeä elämässäni on meidän koiramme, joka on jo ehtoopuolella. Kunhan tässä vaan mennään päivä kerrallaan.               

”Pojan vaimo ei pidä minusta”

Vietän joulun yksin. Pojan vaimo ei pidä minusta. Mitään ihmeempää en laita. En osta lahjoja, koska ei ole rahaa. Naapurin kanssa vietän ehkä illan. Luen ja katson tv:tä. Ei mitään tavallisesta viikonlopusta poikkeavaa.           

”Aikuinen tyttäreni ei ole koskaan ollut kiinnostunut tulemaan”

Vietän jo ties monettako joulua yksin mökillä. Olen 57-vuotias sinkku, eikä aikuinen tyttäreni ole koskaan ollut kiinnostunut tulemaan sinne edes käymään, vaikka matkaa olisi vain 100 kilometriä. En viime vuosina ole edes enää kysellytkään.

Ei yksinolo minua haittaa. Kotieläimet ovat seurana. Olen muutenkin oikeastaan aina yksin.

Kutsuja yhteisen joulun viettoon ei tule – kaikilla on omat kuvionsa. Enkä ehkä helposti menisikään muiden nurkkiin aatoksi.

Joulu ei ole muuten mitenkään erityinen, mutta aaton joulurauhan julistuksen katsominen tv:stä, riisipuuro, sauna ja hyvä ruoka kuuluvat siihen. Pääruuaksi paistan hyvän sisäfileepihvin, valkosipuliperunoita jne. Illalla sytytän pihalle kynttilät, kun isän hauta ei ole lähellä.

Sain ystävältä jo joululahjan, en välttämättä osta itselleni, ellei jotain tarpeellista tule sopivasti eteen.

Yksinäisyyden yllättämät

Kenestä tahansa voi tulla yksinäinen. Ripsa Koskinen-Papusen dokumentissa oman tarinansa kertovat vakavasti sairaan lapsen yksinhuoltajaäiti, nelikymppinen sinkkunainen, suosittu rokkari, 11-vuotias tyttö sekä eronnut, eläkkeelle jäänyt muurari. Miten ahdistavalta yksinäisyys voi tuntua ja miten sen kanssa voi elää?