Lukijat ikäsyrjinnästä: Ei pääse edes työhaastatteluun

"Onnistuisi varmaan, jos olisi 35 vuoden työkokemus ja ikää 30 vuotta". Näin tiivisti työpaikan saamisen vaikeuden eräs Studio55.fin kyselyyn vastannut, ikäsyrjintää kokenut työtön. Muutkin ikääntyneet ovat huomanneet, että vuosien karttuessa on yhä harvinaisempaa päästä työhaastatteluun, saati töihin. Ikäsyrjintään on törmätty myös terveydenhuollossa, kaupassa ja matkustajavakuutusta hankkiessa.

Täyttäessäni 40 vuotta työnhaku tuli vaikeammaksi. Pääsin kyllä työhaastatteluihin, koska en laittanut työhakemukseeni ikääni. Mutta kun ikää kumminkin kysyttiin, loppui haastattelu siihen. Lopulta kyllästyin juoksemaan turhaan työhaastatteluissa ja ilmoitin hakemuksissa iän. Ja pääsin aina välillä haastatteluun. Pätkätöitä kuitenkin tein 39–45 vuoden iässä.

48-vuotiaasta asti olen hoitanut miestäni kotona. Mieheni kuuluu kotihoidon piiriin, mutta emme saa mitään apua kotihoidolta, koska olen nyt 50-vuotiaana kuulemma niin nuori ja terve. He tulevat vain kahdesti kuukaudessa kirjaamaan ylös ottamani verenpaine- ja verensokeriarvot. Ihmettelen tätä menoa: aina tilanteen mukaan on joko liian vanha tai liian nuori.

Tarja

Olin 68-vuotias, kun olin ostamassa uutta läppäriä. Mukana oli aikuinen poikani. Kun kysyin myyjältä asioita, hän kyllä vastasi, mutta kääntyneenä poikaani päin. Koin olevani toissijainen koko jutussa. Kun sanoin miettiväni vielä, myyjä toivotti poikani tervetulleeksi uudelleen. Syrjityksi tulin – en vaan tiedä, olinko liian vanha vai väärää sukupuolta.

Mamma

Me ikäihmiset törmäämme ikäsyrjintään päivittäin terveydenhoitopalvelujen osalta. Meille sanotaan kaunistellen, että olette niin iäkäs, että teidän hoitamisemme olisi liian riskialtista.

Kun olin noin 10-vuotias lapsi, luin kirjan "Kova mies ja nimetön". Se kuvasi esihistoriallisen ajan ihmisten elämää Suomessa. Kun siinä perheen pää saavutti tietyn iän, jolloin hän ei enää pystynyt osallistumaan ruoanhankintaan, poika kuljetti hänet metsään ja löi nuijalla päähän. Silloin se järkytti lapsen mieltä, mutta niinhän vanhuksia nytkin kohdellaan. Metodi vain on erilainen.

Mummo

Keva lähetti tiedon päivämäärästä, jolloin minun olisi mahdollista jäädä eläkkeelle. Siihen on vielä monta vuotta. Työpaikalla kerroin asiasta niin sanotussa kahvipöytäkeskustelussa, jonka henkilöstöpäällikkö kuuli. Seuraavan työkokouksen esityslistalla oli asiaksi laitettu eläkkeelle jääntini, minulle mitään ilmoittamatta.

Myöskään ammattia tukeville kursseille ei ikääntyneelle työntekijälle anneta mahdollisuutta. Ikääntyneitä suorastaan halveksitaan, eikä mielipiteille ja työnteolle anneta mitään arvoa.

Eläkkeelle kuuskasina

Minut savustettiin ulos työpaikalta, koska tilalle haluttiin nuorempaa. Keksittiin kaiken näköistä mitä en ollut tehnyt ja kiellettiin päivänselvät asiat, kuten WC-käynnit. Lopulta en jaksanut enää ja saivat niin kuin halusivat.

Eläkeläinen

Minua potuttaa – olen hakenut satoihin työpaikkoihin, ja mielestäni kokemukseni ja koulutukseni vastaavat kyseisen työtehtävän vaatimuksia ja vähän enemmänkin. Kuitenkaan en ole saanut kuin muutaman vastauksen, jos sitäkään, koska eivät vaivaudu edes vastaamaan kieltävästi. Ja teinpä kerran testin, että jätin tahallani laittamatta syntymäaikani. Silloin sain ihme ja kyllä useita haastattelupyyntöjä.

Raija

Tuli ongelmia saada matkustajavakuutus täytettyäni 70 vuotta. Olen perusterve ja asun talvet Turkin Alanyassa, jossa on monipuoliset mahdollisuudet hoitaa kuntoa. Onneksi vakuutusyhtiöni muutti vakuutusehtojaan vuoden 2013 alussa. Kaikki muualla talvehtivat eivät asu EU:n alueella, jolloin hoitokuluista saisi korvauksen Kelalta.

Sirpale

Kyllä ikäsyrjintää on! Hain työtä Hesan isosta tavaratalosta 60 vuotta täytettyäni. Siellä työhönottaja huudahti: "miten te tuossa iässä yleensä haette työtä! Menkää kotiin ja rentoutukaa. Täällä me haluamme antaa nuorekkaan vaikutelman.". Sitä en unohda koskaan.

Nainen

Olen kokenut ikäsyrjintää mielestäni työvoimatoimistossa. Olen pitkäaikaistyötön ja työkkäri on siirtänyt tapaamisia jatkuvasti. Olen 60-vuotias, terve ja todella nuorekas nainen, mutta työkkäriä ei kiinnosta työllistää minua! Liian vanhana varmaankin pitävät.

Blondi

Koen ikäsyrjintää joka kerta töitä hakiessani, vaikka ei ikää ole kuin 44 vuotta. Yhteenkään haastatteluun asti ei ole päässyt yli kolmekymppisenä.

Miksa

Olen mielestäni kokenut ikäsyrjintää työnhaussa, koska ainoatakaan haastattelukutsua en ole saanut puolentoista vuoden ajalla lukuisista työhakemuksista huolimatta. Olen 52-vuotias ja omaan 30 vuoden työkokemuksen omalta alaltani, suurimmalta osin asiantuntija/esimiestehtävistä. Suuriin rekryfimoihin olen laittanut avoimen hakemuksen, samoin oman alani suurempiin yrityksiin. Edellisten lisäksi olen laittanut lukuisia hakemuksia suoraan haettaviin työtehtäviin.

En ole saanut itseäni myytyä edes laittamalla palkkatoivomuksen niin alas, että en usko kenenkään tarjoavan itseään sellaisella hinnalla. En myöskään päässyt edes haastatteluun haettuani alalta varastomiehen paikkaa. Miten tässä nyt sitten eläkeikää saadaan vielä nostettua, kun viisikymppisenäkään ei enää kukaan huoli töihin? Onnistuisi varmaan, jos olisi 35 vuoden työkokemus ja ikää 30 vuotta!

Työtön

Entiselläni työpaikallani suomalaisessa perheyrityksessä harrastetaan selkeää ikä- ja sukupuolisyrjintää. Tämän kohteena ovat yli 50-vuotiaat naiset varsinkin toimihenkilötehtävissä. Itsekin sain vuosi sitten lopputilin epämääräisellä perustelulla, vaikka olin aina saanut kiitosta hyvästä työstä ja sitoutumisesta työhöni. Olin silloin 55-vuotias. Tilalleni palkattiin 25-vuotias nuori mies. En ole ainoa tämän ikäinen naispuolinen työntekijä, joka viime vuosina on ko yrityksessä tullut irtisanotuksi.

Päivis

Lue myös:

    Uusimmat