Hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset vaikuttavat merkittävästi ihmisten arkeen pääkaupunkiseudulla ja Turussa.
Yllä olevalta videolta voit katsoa sekä jutun loppuosasta lukea, miten käytännössä liikkumisrajoitukset vaikuttavat ihmisten elämään.
Eduskunnan on tarkoitus aloittaa hallituksen antaman esityksen käsittely huomenna. MTV Uutisten politiikan toimittaja Antonia Bergin mukaan perustuslakivaliokunta tarkastelee seuraavaksi, täytyykö välttämättömyyden kriteeri. Välttämättömyys on edellytyksenä sille, että liikkumisrajoituksia voidaan ottaa käyttöön.
– Perustuslakimme ja perusoikeudet ovat erittäin vahvat meillä (Suomessa).
Bergin mukaan esimerkiksi kotirauha on Suomessa tiukka, eikä esimerkiksi poliisi voi tulla koteihin katsomaan, minkäkokoiset juhlat siellä ovat ja onko siellä enemmän kuin kuusi ihmistä koolla.
– Se ei ole mahdollista. Siksi hallitus pyrkii liikkumisrajoituksilla siihen, että voitaisiin vähentää kotijuhlien ja muutenkin sisätiloissa eri tapahtumat, missä kontakteja on.
Liikkumisrajoitukset eivät ole ehtimässä voimaan ennen pääsiäistä
Lakiesityksen käsittely alkaa eduskunnassa huomenna, mutta pelkästään perustuslakivaliokunnan käsittely kestää MTV Uutisten tietojen mukaan useita päiviä. Perustuslakivaliokunnan käsittely on alkamassa maanantaina.
