Löydä hyvät juoksukengät – asiantuntijan vinkit
Hyvät juoksukengät saa alle satasella.
Reilusti joustoa kantapään ja päkiän alla sekä paksut pohjat. Siinä liikunnan erityisasiantuntija Matti Heikkilän vinkkejä ominaisuuksista, joita lenkkariostoksilla kannattaa etsiä.
– Kaikkein tärkeintä on valita kenkämalli, joka sopii omaan jalkaan ilman, että se kiristää mistään. Koska suomalaisilla on usein aika leveät jalat, lesti on yksi ratkaiseva asia. Eikä missään tapauksessa pidä ostaa kenkiä, joissa on ohuet pohjat, Heikkilä sanoo.
Juoksukengissä pitää myös ottaa yhtä numeroa suurempi koko kuin mitä yleensä käyttää.
– Tämä johtuu siitä, että juostessa ja hölkätessä elimistöön kertyy nestettä. Jalat turpoavat sitä enemmän, mitä pidempiä lenkkejä tehdään. Kengän pitää olla reilun kokoinen niin, että kärkeen jää sentti–puolitoista tilaa.
– Liian pienestä koosta kertoo se, että kynnet alkavat mustua. Maratoonareilta kynsiä jopa irtoaa.
Sukillakin on juostessa väliä.
– Suosittelen niin sanottuja liukuestesukkia, ettei jalka pääse valumaan kengän kärkeen vaan pysyy paremmin paikoillaan, Heikkilä sanoo.
Millainen on hyvien kenkien hintahaarukka?
– Se liikkuu 80–100 euron paikkeilla. Ihan halpismalleihin ei kannata lähteä, koska niissä on tingitty laadusta. Toisaalta ylikalliitakaan ei ole syytä hankkia.
Kaupat myyvät mielellään pronaatiotuettuja juoksukenkiä. Ne on tarkoitettu ihmisille, joiden jalat kääntyvät juostessa liikaa sisäänpäin.
– En käyttäisi sellaisia ainakaan juoksuharrastuksen alussa, koska ne kääntävät jalan asentoa. Vaikka jalka vaihtaisi asentoa vain muutaman millin, se alkaa tuntua heti polvissa ja lonkissa, Heikkilä sanoo.
Miten lantio ja kädet otetaan mukaan juoksuun? Juoksuvalmentaja Kirsi Valasti neuvoi oikeaa tekniikkaa Huomenta Suomessa maaliskuussa 2014. Valasti kertoi myös, miksi treenitehojen vaihtelu on tärkeää ja miten juoksu vaikuttaa mielialaan. Katso video alta.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää