Love Island Suomi -Veera kertoo, kuinka nappaa Patrickin itselleen: "Nyt laitan pelin käyntiin"

Love Island Suomi -ohjelman kilpailija Veera on kehitellyt uuden taktiikan herättääkseen Patrickin kiinnostuksen.

Love Island Suomi -ohjelmassa kilpaileva Veera, 21, ihastui saaren toiseen asukkaaseen Patrickiin, 26, heti ensisilmäyksellä. Valitettavasti Patrick iski kuitenkin silmänsä Pauliinaan, 24, ja valitsi tämän parikseen ensimmäisessä parinvalinnassa. 

Veera ei pakeista huolimatta ole kuitenkaan vielä luovuttanut, vaan kertoi lauantain jaksossa vaihtaneensa taktiikkaansa. Aiemmin Veera oli jo kertonut Patrickille, että on kiinnostunut hänestä.

– En yleensä pelaa mitään pelejä, mutta nyt laitan pelin käyntiin. Nyt aion näyttää, ettei enää kiinnosta, Veera tilittää jaksossa.

Veera kertoo, että hän on päättänyt leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa.

– Todistan koko Suomen kansalle, että ovatko miehet niin yksinkertaisia kuin miltä vaikuttaa.

Nähtäväksi jää, toimiiko Veeran uusi taktiikka. 

Love Island Suomi Subilla kuusi kertaa viikossa!

Lue myös:

    Uusimmat