Loppukevennys: F1-tähti Bottas MTV:n Tommolan kynsissä – liikennevalistajana

Suomalainen Formula 1 -tähti Valtteri Bottas kävi Helsingissä hyvällä asialla: hän opasti koululaisia liikennevalistuksen nimissä.

Suomessa kisojen välillä pari päivää hengähtävä formulakuljettaja Valtteri Bottas puhui koululaisille Helsingin Saksalaisen koulun pihalla.

– Nyt kun syksy tulee ja on pimeä, niin on tärkeää, että teidät nähdään. Viime aikoina on tapahtunut ihan turhia suojatieonnettomuuksia.

Bottas jakoi koululaisille neonkeltaisia pipoja, jotka hän on saanut Mercedes Benziltä, kilpa-autonsa moottoritoimittajalta.

– Sanokaa isälle, että ei saa ajaa kilpaa liikenteessä. Kannattaa mennä radalle. Ja äidille terveisiä, että ajaa rauhallisesti.

Kolmasluokkalaiset ottivat Bottaksen opastukset vastaan hihkuen vedellen pipoja samalla päähänsä.

Nimikirjoitusten jakamisen lomassa lapset kertoivat Bottakselle, että monen isä on formulafani. Bottas vastasi nauraen, ja toisti, että isälle on sanottava, että ajaa rauhallisesti.

Mutta kuinka moni kolmasluokkalaisista haluaa formulakuljettajaksi isona? Ei yksikään nopeasti haastatelluista. Yksi haluaa Legolle töihin, toinen jalkapalloilijaksi.

– Kaikissa ammateissa on riskinsä, mutta pääasia, että tekee työtä, josta tykkää, Bottas totesi.

Bottas pitää työstään ja pitää ilmiselvästi myös tällaisista liikennevalistajan sivukeikoista.

Lue myös:

    Uusimmat