Lontoon jätevedestä löytyi poliovirusta – miljoonalle lapselle tarjotaan ylimääräistä poliorokotetta

Lontoossa asuville lapsille tarjotaan ylimääräistä annosta poliorokotetta sen jälkeen, kun kaupungin jätevesistä löydettiin poliovirusta, kertoo CNN.

Yhdistyneen kuningaskunnan yhteinen rokotus- ja immunisaatiokomitea kertoo, että kaikille 1–9-vuotiaille lapsille tarjotaan poliorokotteen tehosteannosta kaikissa Lontoon kaupunginosissa.

– Näin varmistetaan korkeatasoinen suoja halvaantumiselta ja autetaan vähentämään viruksen leviämistä edelleen, Britannian terveysturvavirasto (UKHSA) sanoi lausunnossaan.

Yhdistyneen kansakunnan tilastokeskuksen mukaan Lontoon alueella asuu noin miljoona 1–9-vuotiasta lasta.

UKHSA:n mukaan Lontoossa helmikuun ja heinäkuun välisenä aikana kerätyistä 19 jätevesinäytteestä tunnistettiin yhteensä 116 virusisolaattia.

Useimmat näytteet sisälsivät rokotteen kaltaista virusta, mutta joissakin näytteissä oli riittävästi mutaatioita, jotta ne voitaisiin luokitella rokotteesta peräisin olevaksi poliovirukseksi.

Virus voi UKHSA:n mukaan harvinaisessa tilanteessa johtaa rokottamattomilla henkilöillä halvaantumiseen.

Viranomaiset korostivat rokotuskampanjan olevan varotoimenpide.

UKHSA:n epidemiologian konsultti Vanessa Saliba kertoo, että poliotapauksia ei ole raportoitu ja suurin osa väestöstä on täysin rokotettu, jolloin riski on pieni.

– Tiedämme kuitenkin, että niillä Lontoon alueilla, joilla poliovirus leviää, rokotusaste on yksi alhaisimmista, Saliba kertoi CNN:lle.

Polioon ei ole parannuskeinoa

Polion aiheuttaa enterovirus nimeltä poliovirus. Se oli yksi maailman pelätyimmistä taudeista, kunnes tohtori Jonas Salk keksi poliorokotteen vuonna 1954.

Noin yhdellä neljästä tartunnan saaneesta on flunssan kaltaisia oireita, kuten kurkkukipua, kuumetta, väsymystä, pahoinvointia, päänsärkyä ja vatsakipua.

Yhdysvaltain tautien torjunta- ja ehkäisykeskuksen mukaan jopa yksi 200:sta saa vakavampia oireita, kuten pistelyä ja puutumista jaloissa, aivo- tai selkäydintulehduksen ja halvauksen.

Polioon ei ole parannuskeinoa. Oireiden hoitoon voi kuulua lääkitys lihasten rentouttamiseksi sekä lämpö- ja fysioterapia lihasten stimuloimiseksi. Polion aiheuttama halvaus on kuitenkin pysyvä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja