Lompakko varastettu? Näin ehkäiset identiteettivarkauden!
Onko sinulta kadonnut tai varastettu lompakko? Ei hätää, sillä varastettujen henkilötietojen käytöstä aiheutuvat vahingot voidaan minimoida tai kokonaan välttää. Opi kuinka sinun tulee toimia kun korttisi katoaa!
Identiteettivarkaudet ovat muuttuneet yhä yleisemmiksi niin Suomessa kuin maailmallakin. Koska käteistä rahaa kuljetetaan lompakoissa yhä vähemmän, saattaa varkaan motiivina olla perinteisen varkauden sijaan lompakosta löytyvien henkilötietojen hyväksikäyttö petostarkoituksessa. Henkilötietoja voidaan urkkia ja yhdistellä myös internetin yhteisöpalveluista. Useimmiten identiteettivarkaat yrittävätkin käyttää toisen henkilön tietoja verkossa, sillä kiinnijäämisen riski kasvokkain asioitaessa on huomattavasti suurempi.
Tietovahti auttaa
Kadotetut tai varastetut pankki- ja luottokortit tulee kuolettaa viipymättä ja rikoksesta on tehtävä myös ilmoitus poliisille. Varas voi esimerkiksi yrittää hakea korttien avulla esimerkiksi luottoa, tilata tavaraa netistä tai avata puhelinliittymän. Identiteettivarkaan jäljille voidaan kuitenkin päästä nopeasti, mikäli henkilötietojen todellinen omistaja on ottanut käyttöönsä Tietovahti-palvelun. Suomen Asiakastieto Oy tarjoaa palvelun 11.4.2012 saakka puoleksi vuodeksi maksutta osoitteessa www.omatieto.fi
– Luottotietoja kysyvät mm. pankit, teleoperaattorit ja pienlainayhtiöt, mutta yhä useammin myös laskulla myyvät verkkokaupat. Tietovahti lähettää käyttäjälle sähköpostilla ilmoituksen heti, jos tämän luottotietoja kysytään. Näin identiteettivaras saadaan varmemmin kiinni”, johtaja Heikki Koivula Asiakastiedosta kertoo.
(MTV3)
Lähde: Suomen Asiakastieto Oy
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää