Liukuvärjättyjen hiusten suosio nousi viime vuonna siinä määrin, että tyveä vaaleampia latvoja tai latvoja vaaleampia tyviä näkyi katukuvassa paljon myös Suomessa. AVA kokosi yhteen kuvia tähdistä, joiden hiuksissa on nähty onnistuneimpia liukuvärjäyksiä.
Jokaisella on joskus sellainen olo, etteivät hiukset tunnu asettuvan toivotulla tavalla ja omaan hiusväriin tai leikkaukseen kaipaisi piristystä. Uskaltaisitko sinä kokeilla suosituksi noussutta liukuvärjäystä?
Liukuvärjäys eli ombre hair tarkoittaa hiusväriä, joka joko vaalenee latvoja kohden tai toisinpäin. Yleisin muoto trendikkäästä värjäyksestä on ruskeat hiukset, joiden latvat on vaalennettu siten, että väri haalenee vähitellen latvaa kohden. Hollywoodista Suomenkin katukuvaan yltänyt hiustrendi on ollut hyvin suosittu.

Erityisen luonnollisia versioita
Liukuvärjäyksestä on nähty punaisilla matoilla lukuisia maltillisia versioita, joissa hiukset muistuttavat auringon luonnollisesti vaalentamia hiuksia. Muun muassa Drew Barrymore ja Elisa Sednaoui on nähty arvostetuissa tilaisuuksissa maltillisesti liukuvärjätyissä hiuksissa.





