Lista toivelahjoista

Morsiuspari voi laatia lahjatoiveistaan listan, joka helpottaa häävieraiden ostospulmia ja varmistaa, että lahjat ovat varmasti mieluisia. Suosituimpia toivelahjoja ovat edelleen keittiötavarat ja kauniit liinavaatteet, mutta mikään ei estä toivomasta vaikkapa harrastuksiin tai hyvään oloon liittyviä lahjoja tai lahjakortteja.

Astiastot ja aterimet ovat edelleen suosikkeja hääparien toivelistoilla, vaikka yhteinen koti olisi jo perustettu. Häiden jälkeen on mukava korvata opiskeluaikana hankitut käyttötavarat laadukkailla ja kauniilla astiaklassikoilla.

Lahjatoiveet voi mainiosti kohdistaa myös esimerkiksi kodin sisustukseen ja kunnostukseen, unelmien häämatkaan tai harrastusvälineiden hankintaan. Voisipa toivelistalle ujuttaa kirjoja, levyjä, taidetta, vuosikertaviinejä, antiikkia, kosmetiikkaa tai vaikka käyntejä kauneushoitolassa - tietenkin molemmille!

Lahjaliikkeet auttavat

Lahjapalveluista on viime vuosina tullut suosittuja niiden helppouden vuoksi. Useimmilla tavarataloilla ja erikoisliikkeillä on häälahjapalvelu, jonne lahjalistan voi jättää. Toiveita voi jättää pariinkin liikkeeseen, jos kaikkia toivelahjoja ei löydy samasta paikasta.

Morsiuspari valitsee listalle tuotteita liikkeen valikoimista, ja niistä kootaan asiantuntevan myyjän avulla lista, johon merkitään tavaroiden tarkat tiedot ja määrät. Esimerkiksi astiaston osalta kannattaa tarkasti eritellä, mitä osia siitä toivoo, jotta kokonaisuudesta tulee toimiva.

Toivelahjat olisi hyvä käydä valitsemassa ennen kutsujen lähettämistä, sillä hääkutsujen yhteyteen voi liittää lahjapalveluliikkeen painattaman pienen kortin tai maininnan, joka kertoo mistä liikkeestä tai liikkeistä lahjalista löytyy. Näin vieraat saavat tiedon siitä, missä lahjalista sijaitsee.

Liikkeen tulee huolehtia siitä, että listalta poistetaan jokainen ostettu lahja, jotta päällekkäisyyksiltä vältytään. Lahjat pakataan ja saatetaan jopa tilauksesta kuljettaa juhlapaikalle tai morsiusparin kotiin.

Tavaratalojen ja joidenkin liikeketjujen häälahjapalvelut toimivat valtakunnallisesti siten, että lahjan ostaja voi käydä valitsemassa lahjan missä tahansa ketjuun kuuluvassa liikkeessä, ja liike hoitaa ostosten päivityksen lahjalistalle. Lahjalista saattaa myös olla näkyvissä internetissä, ja vieras voi hoitaa ostokset puhelimitse tai netin avulla, sillä useat liikkeet toimittavat tuotteitaan postiennakolla tai luottokortin numeroa vastaan muillekin paikkakunnille.

Lahjatoivelista ystävän haltuun

Lahjalistan voi ottaa hoitaakseen myös joku morsiusparin läheisistä. Tällöin hääkutsussa voi mainita listan haltijan: "Lahjatoiveitamme voitte tiedustella Maija Virtaselta, puh. (09) 000 000". Listan hoitajalla tulee olla aikaa neuvoa häävieraita puhelimessa. Hän yksilöi toiveet selkeästi, tietää hinnat, neuvoo tarvittaessa ostopaikan ja ylläpitää lahjalistaa jatkuvasti.

Vieraiden kannalta on kätevää, jos samalla puhelinsoitolla hoituu myös kutsuun vastaaminen, jolloin kutsussa voisi lukea esimerkiksi: "V.P. ja lahjatoiveiden tiedustelut Maija Virtanen, puh. (09) 000 000."

Toiveena raha

Yksi näppärä tapa esittää lahjatoiveensa on avata tili, jolle vieraat voivat tallettaa haluamansa lahjasumman. Rahatoiveen yhteydessä on kuitenkin kohteliasta kertoa käyttökohde jo kutsussa. Mikäli kutsukortti ei ole sävyltään kovin virallinen, voi lahjarahan käyttötarkoitukseen viitata hauskastikin, esimerkiksi: "Lahjuksia vastaanotetaan lahjatilillemme 12345-67890. Rahat tuhlaamme unelmiemme häämatkaan!"

Helppo ja hyödyllinen tapa muistaa hääparia onkin avata Lahjatili Suomen Matkatoimistossa. Kun tili on avattu kaikki onnittelijat voivat kartuttaa omilla "lahjoillaan" matkakassaa. Pari voi itse valita unelmiensa matkan minne päin maailmaa tahansa. Lue lisää lahjatilistä!

Persoonalliset lahjat

Mikään lahjatoive ei ole tarkoitettu sitomaan lahjan antajaa täysin, mutta vieraan ei tulisi poiketa toiveesta vain siksi, että oma maku on erilainen. Hääpari tuskin ilahtuu, jos paketeista löytyy toivottujen teräsaterimien sijasta hopeakalusto tai jos lahjapöytään on modernien juomalasien sijasta kertynyt koristeellista kristallia. Lahja¬ annetaan ilahduttamaan saa¬jiaan - siinä koko lahjaetiketin ydin!

Kuitenkin esimerkiksi omatekoiset lahjat tai suvussa perintönä kulkeneet esineet ovat aina sopivia ja niin uniikkeja lahjoja, että morsiuspari ei sellaisia osaisi edes toivoa.

Teksti: Sari Yli-Salomäki

Lue myös:

    Uusimmat