Lisää tätä ruokaasi – hillitsee ruokahalua!
Chili saattaa hillitä ylensyömistä, väittää tuore tutkimus. Nyt kannattaa maustaa ruokansa ja kunnolla!
Tuore Appetite-lehdessä julkaistututkimus paljastaa, että chilin lisääminen ruokaan saattaa hillitä mässäilyä.
Hollantilaisen Maastrichtin yliopiston tutkijat värväsivät 15 noin 30-vuotiasta henkilöä neljään 36 tunnin testijaksoon.
Ensimmäisessä testissä henkilöt saivat päivittäisen kilokalorimääränsä aamiaisjuomasta, pateesta ja tomaattimehusta. Toisessa testissä henkilöt söivät samat ruoat maustettuna – aamiaisjuoma sisälsi chilitiivistettä ja pateessa ja mehussa oli oikeita chilejä.
Kahdessa muussa testissä osallistujat söivät samoja ruokia – ilman punaista chiliä ja sen kanssa –, mutta tällä kertaa ne sisälsivät vain 75 prosenttia ensimmäisten testien kilokaloreista.
Jokaisen testin jälkeen osallistujille annettiin mahdollisuus syödä rajoittamaton määrä chilillä maustettua pizzaa. Henkilöiden piti myös pitää kirjaa kylläisyydestään.
Tutkimustulokset hämmästyttävät
Osallistujat söivät 30 prosenttia vähemmän pizzaa, kun he olivat ensin syöneet chilillä maustettua ruokaa – verrattuna siihen, paljonko he söivät pizzaa maustamattomien ruokien jälkeen. Henkilöt myös kertoivat olevansa kylläisempiä chiliruokien jälkeen.
Vaikutus ei kuitenkaan ollut merkittävä silloin, kun osallistujat olivat syöneet vain 75 prosenttia päivän kaloritarpeesta. Tutkijoiden mielestä chilit hillitsevät nälkää tehokkaasti voimakkaan makunsa vuoksi, mutta vain silloin, kun sen yhteydessä syödään normaali kalorimäärä.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
13:22
Suora lähetys eduskunnasta kello 14 – Vanhenevatko polttoaine-kansalaisaloitteet käsiin?
-
13:20
Joki valtaa alaa padon tuhouduttua, video: Hersonissa sijaitsevan kaupungin keskusta veden peitossa – MTV seuraa sotaa
-
13:10
Prinsessa Estelle ja prinssi Oscar hurmaavat kansallispäivän kuvissa – juhlistavat 500-vuotiasta Ruotsia
-
12:58
ECHR: Venäjä ei tutkinut kunnollisesti Aleksei Navalnyin myrkyttämistä
-
12:57
Ukraina väittää venäläisjoukkojen painaneen paniikkinappulaa: "Merkki Putinin hallinnon paniikista"
-
12:51
Tottenham löysi uuden päävalmentajan
-
12:43
Mies kuoli yliajossa Hämeenlinnassa – epäilty on otettu kiinni
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
Lataa lisää