Lipponen keskittäisi valtionyhtiöt

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä nykyinen malli, jossa valtionyhtiöt on ripoteltu usean eri ministeriön alaisuuteen, ei toimi. Lipponen keskittäisikin kaikki valtionyhtiöt yhden ministeriön alaisuuteen.

-Valtion omistajan roolia ja tehtäviä on parannettava nykyisestään. Sen ainakin Soneran jupakka on osoittanut. Valtionyhtiöiden omistajuus pitää keskittää yhteen ministeriöön ja paikka on valtiovarainministeriössä. Valtionyhtiöiden operatiivinen, toiminnallinen johtaminen voi sitten kuulua sen ministeriön alaisuuteen, minne yhtiö parhaiten sopii, esittää Lipponen oululaisen Kalevan haastattelussa tänään.

Lipponen sanoo, että tieto Soneran entisen pääjohtajan Pekka Vennamon erityiskohtelusta teleyhtiön osakeannin yhteydessä tuli hänelle yllätyksenä.

-En tiennyt siitä eikä siitä raportoitu hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Jos yrityksen johto saa osakeannissa erityisoikeuksia tai -kohtelua, niin johdon pitää itse aktiivisesti tiedottaa asiasta yhtiönsä hallitukselle, varsinkin jos tekee järjestelyitä osakesalkussaan.

Hallitukselle on jo selvitetty osakeannin ulkomaisen pääjärjestäjän investointipankki Merrill Lynchin lisäosakejärjestelystä. Lipposen mukaan siinä ei ole ilmennyt mitään erityistä huomautettavaa.

Riittääkö valtion edustajien painoarvo?

Lipponen kiinnittäisi myös huomiota siihen, keitä istuu valtionyhtiöiden hallituksissa ja mikä on heidän painoarvonsa. -Soneran ja muidenkin tapausten jälkeen on pakko kysyä, onko valtion edustus riittävän vahva omien yhtiöiden hallituksessa. Valtion edustajat yhtiössä kantavat myös poliittisen vastuun päätöksistään. Sillä on erittäin suuri merkitys, jos tapahtumat yhtiöissä heiluttavat myös maan poliittista johtoa.

Mikäli sosiaalidemokraatit ovat mukana seuraavassa hallituksessa, maltillinen yksityistäminen jatkuu. Lipposen mukaan yksityistämisen periaatteita on kuitenkin syytä tarkentaa. -Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet sitten sopivat periaatelinjoista.

Hallitus perusti vuodenvaihteessa työryhmän selvittämään yksityistämisen pelisääntöjä. Siltä odotetaan linjauksia maaliskuun loppuun mennessä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat