Liperin kolmoismurhasta elinkautiseen tuomittu nainen pääsee ehdonalaiseen

Helsingin hovioikeus on tänään päättänyt päästää kolmoismurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun naisen ehdonalaiseen vapauteen. Nainen pääsee vapaaksi ensi vuoden heinäkuussa, jolloin hän on istunut vankilassa hieman yli 16 vuotta.

Outokumpulainen nainen tuomittiin Joensuun käräjäoikeudessa liperiläisen miehen kanssa kolmesta murhasta elinkautiseen vankeuteen toukokuussa 2003. Itä-Suomen hovioikeus vahvisti tuomiot joulukuussa 2003.

Henkirikokset tapahtuivat Liperissä ja Heinävedellä vuoden 2002 kesäkuussa.

Mielentilatutkimuksen mukaan tuolloin 21-vuotias mies ja 26-vuotias nainen olivat teot tehdessään täydessä ymmärryksessä. Oikeus piti tekoja erityisen raakoina ja julmina sekä kokonaisuutena arvostellen törkeinä kummankin syytetyn osalta.

Kolme raakaa murhaa

Rikossarjan ensimmäinen uhri oli 54-vuotias liperiläinen mies, jonka 21-vuotias mies kuristi hengiltä uhrin asunnossa. Pari päivää myöhemmin hän puukotti liperiläisen 54-vuotiaan miehen ja tämän neljä vuotta nuoremman vaimon.

Vaimo vietiin ensin autolla Heinävedelle ja tapettiin siellä metsässä. Aviomies surmattiin kotinsa lähellä myöhemmin. Miehen ruumis kuljetettiin Vehmersalmelle ja kätkettiin metsään. Molempia aviopuolisoja oli puukotettu kymmeniä kertoja.

Oikeudessa mies selitti, että hänellä oli ollut kaunaa ensimmäisen uhrin ja pariskunnan aviomiehen kanssa. Väkivaltaa hän perusteli muun muassa sillä, että aviomies oli joskus aiemmin riistänyt hänen kädestään viinapullon. Mies kertoi ensiksi surmatun liperiläismiehen syyttäneen häntä bensavarkaaksi.

Mies myönsi oikeudessa kaksi murhaa. Yhdessä tapauksessa hän piti tekoa tappona.

Nainen kiisti murhasyytteet. Hänenkin katsottiin kuitenkin osallistuneen väkivallan käyttöön, kuljetukseen ja ruumiiden kätkemiseen. Tuomitut määrättiin maksamaan surmattujen omaisille yhteensä yli 30 000 euron korvaukset muun muassa henkisistä kärsimyksistä.

Vankilassa runsaat 16 vuotta

Nainen vaati Helsingin hovioikeutta vapauttamaan hänet elinkautisesta ehdonalaiseen.

Nainen on nyt ollut vangittuna yli 14 vuotta ja 11 kuukautta. Helsingin hovioikeus katsoi tänään antamallaan päätöksellä, että vankilassaoloajan pituuden puolesta edellytykset naisen päästämiselle ehdonalaiseen vapauteen ovat olemassa.

Rikosseuraamuslaitos puolsi naisen vapauttamista. Hovioikeus sai lausunnot myös Laukaan vankilasta ja Psykiatrisesta vankisairaalasta. Myös naista itseään kuultiin suullisessa istunnossa.

Hovioikeuden mukaan vapauttamista puolsivat naisen rangaistusajan suunnitelman onnistuminen, hänen käytöksensä moitteettomuus ja sitoutuminen päihteettömyyteen rangaistusaikana.

Vankilassa nainen on opiskellut itselleen ammatin ja osallistunut työntekoon vankilassa ja sen ulkopuolella.

Hovioikeuden mukaan naisen vapauttamista vastaan puhuivat hänen elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneet teot. Sen vuoksi hovioikeus katsoi, ettei naista voida vapauttaa ennen kuin hänelle on kertynyt vankilassaoloaikaa vähintään 16 vuotta.

Näin ollen hovioikeus päätti vapauttaa naisen ehdonalaiseen heinäkuun alussa 2018, jolloin hän on ollut vankilassa vähän yli 16 vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat