Liikenneguru Ensio Itkosen neuvo: Myönnä olevasi vanha!
Etenkin vanhemmalle väelle tutun autokoulunopettajan ja liikennevalistajan Ensio Itkosen mielestä puheet ikäihmisten vaarallisuudesta liikenteessä ovat pötyä. Oma ikä pitää kuitenkin ottaa ratin takana istuessa huomioon.
Liikenne- ja ajotaitojen opettaminen suomalaisille on ollut Ensio Itkoselle elämäntyö. Koko kansan tuntemaksi tv-kasvoksi ja liikennevalistajaksi Itkonen tuli, kun mies teki tärkeää liikennekasvatustyötä yhdessä Hannu Karpon kanssa televisiossa 1960- ja -70-luvuilla.
Tärkeää työvälinettä, autoa, 83-vuotias Itkonen ei ole jättänyt vieläkään: mies kertoo edelleen ajavansa itse joka päivä. Ajokki on hänelle välttämätön, jotta huonojalkainen herra pääsisi ihmisten ilmoille.
Raskas kaasujalka ei paina ikäihmisistä
Itkosen mielestä puhe ikääntyvien kuskien vaarallisuudesta liikenteessä on pelkkää huuhaata: valtaväylät eivät muutu sen vaarallisemmiksi tai liikenne riskialttiimmaksi, vaikka teiden kuninkaista löytyy yhä enemmän ja enemmän vanhuksia. Itkonen tunnustaa ajotyylin kuitenkin muuttuvan iän myötä.
– Ikäihmisten on pakko olla varovaisia liikenteessä, enää ei voi hurjastella. On ajettava sääntöjen mukaan, Itkonen tokaisee.
Ajoteiden hurjapäät löytyvätkin liikennevalistajan mukaan nuorista miehistä, joille auto ja sillä hurjastelu tuntuvat olevan jonkinlainen miehisyyden jatke.
– Ei vanhemman tarvitse enää näyttää mitään. Elämä on jo järjestyksessä, Itkonen toteaa.
Unohda itsekkyys
Yli 70-vuotiaille määrättyjä lääkärintarkistuksia ajokyvyn tarkistamiseksi Itkonen pitää hyvinä. Mies kuitenkin kuuluttaa kuskien oman arviointikyvyn perään – tai vaikkapa sitten vaimon. Itkosen mielestä ratin taakse ei pidä ehdoin tahdoin kavuta, jos se ei tunnu enää luonnistuvan tai jos se läheisten mielestä se ei enää ole viisasta.
– Pitää myöntää itselleen, että on vanhempi. Joillekin saattaa olla vaikeaa tunnustaa, että itsessä olisi jotain "vikaa", mutta ikääntyminen pitää ottaa huomioon omassa liikennekäyttäytymisessä, liikenneguru toteaa.
Itkonen ei ole jättänyt liikennevalistuksen sanansaattajan viittaansa, vaikka ikää onkin jo ehtinyt kertyä. Mies muistuttaakin vielä, että ratin taakse asettuessaan liika itsekkyys on jätettävä auton ulkopuolelle – oli kyseessä sitten minkä ikäinen kuski tahansa.
– Minä olen monta kolaria välttänyt antamalla periksi liikenteessä. Ja yhtä monelta kolarilta minut on varmasti pelastanut se, että joku muu on antanut periksi minulle, Itkonen nauraa.
Itkonen haluaa muistuttaa vielä kaikkia turvallisen liikennekäyttäytymisen perusajatuksesta.
– Taitava kuljettaja selviää helposti niistä tilanteista, joihin viisas ja ennakoiva kuski ei koskaan edes joudu, Itkonen sanailee.
Studio55/Helena Mustonen
Uusimmat
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
Lataa lisää