Suomessa tehtyjen lihavuusleikkausten määrä on kymmenkertaistunut viime vuosien aikana.
Kirurgian professori Mikael Victorzon kertoo, että lihavuusleikkauksia tehtiin Suomessa viime vuonna 1 058 kappaletta. Määrä on kymmenkertaistunut vuodesta 2006.
– Määrä on kuitenkin melko kohtuullinen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ruotsissa leikkauksia tehdään paljon enemmän. Siellä leikkausten määrä on kymmenkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Vuonna 2010 Ruotsissa tehtiin yli 8 000 lihavuusleikkausta. Yhdysvalloissa leikkauksia tehdään satojatuhansia.
– Leikkauksia on saatavilla vain osassa päin Suomea, ei kaikkialla. Täytyy muistaa, ettei tällaisia vaativia leikkauksia voi kovin nopeasti lisätä, sillä henkilökuntaa pitää kouluttaa.
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä pitää kärkipaikkaa huimassa sekuntitaistossa! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
18:00
Ohhoh! Tiesitkö tämän upeilla laulutaidoilla varustetusta Salkkarit-tähdestä? Niittää nyt menestystä yllättävässä ohjelmassa
-
17:54
Kohupeluri istui puoli kautta pelikiellossa – debytoi tänään MM-jäällä: "En halua puhua siitä"
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
17:11
Moottoripyöräilijä kuollut liikenneonnettomuudessa Nelostiellä
-
17:10
Romanit pöyristyivät videosta, jossa perhe ei päässyt kioskiin: "Surullista, että pieni lapsi näkee ja kuulee kaiken"
-
17:05
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
17:02
Alankomaiden viisuedustaja ei esiintynyt harjoituksissa – EBU:lta mystinen kommentti
-
16:58
Ex-toimitusjohtaja joutuu korvaamaan melkein miljoonan euron edestä perusteettomia laskutuksia
-
16:57
Sulkapallon kiharainen valintapulma päätökseen – Suomen edustaja valittu
-
Lataa lisää