Lentoemäntä muistelee: Säännöllisiä punnituksia ja samppanjaa matkustajien kanssa
Finnairin sinivalkoiset siivet kiidättivät Ritva Wächteriä ennätykselliset 46 vuotta maailmalla. Viime vuonna eläkkeelle jäänyt lentoemäntä muistelee pitkää uraansa ilmailualan paraatipaikalla.
Tuore Miss Suomi Ritva Wächter ei olisi vuonna 1961 uskonut, että hänen elämänuransa aukeaisi lentoemäntänä. Ilmailuala astui kaksi vuotta myöhemmin kauniin nuoren naisen elämään sattuman kautta.
− Silloinen vuokraemäntäni luki lehdestä, että Aero haki lentoemäntiä. Asia ei ollut käynyt mielessänikään, mutta hain pestiä hänen mielikseen. Vasta kun pääsin kurssille, ala alkoi kiinnostaa, Wächter muistelee.
Vastavalmistunut lentoemäntä ehti nipin napin täyttää 22 vuotta töiden alkaessa. Wächterin ensimmäinen vuosi kului muiden tulokkaiden tavoin kotimaanlennoilla.
− Sahasimme DC-3 -koneilla länsirannikon kaupunkeja ylös alas ja yövyimme Rovaniemellä. Se oli hyvä harjoitusvuosi, jonka jälkeen pääsi Pohjoismaihin.
Menneen ajan glamouria
1960-luvulla lentomatkailu oli vielä uutta Suomessa. Lentämiseen liittyi tietynlaista glamouria.
− Silloin koneeseen tultiin puku päällä. Naisilla oli hatut, käsineet ja käsilaukut. Ykkösluokassa matkustettaessa oli pitkään sääntönä, ettei farkkuja suvaittu, Wächter kuvailee.
Jos matkustajat pukeutuivat parhaimpiinsa, olivat myös lentoemännät tarkan syynin kohteena. Huoliteltu ulkonäkö hiuksia ja painoa myöten oli tärkeää.
− Meiltä tarkastettiin kerran vuodessa hemoglobiini ja paino. Jossain vaiheessa ammattiyhdistys puuttui punnituksiin, ja ne poistettiin.
Wächteriä käytäntö ei häirinnyt, olihan hän missitaustastaan johtuen tottunut arvosteluun.
− Kun koneet olivat pieniä, myös lentoemäntien toivottiin olevan pieniä. Muistan erään todella pienen lentoemännän, jolle rakennettiin oikein porras, että hän yletti kaappeihin.
"Matkustajien kanssa ehti seurustella"
Vuosi 1969 lienee painunut jokaisen kyseisenä ajankohtana ilmailualalla toimineen mieleen. Tuolloin Finnair aloitti lennot suureen maailmaan Atlantin yli. Ensimmäisiksi kaukokohteiksi valikoituivat New York ja Bangkok.
Wächter muistaa, että tunnelma DC-8 -koneessa oli varsin erilainen kuin nykyään.
− Ykkösluokassa oli nahalla verhoiltu baari. Silloin lentoemännillä oli aikaa matkustajille. Heidän kanssaan sai seurustella ja ottaa vaikka lasillisen kesken lennon.
− Me olimme kilttejä ja siveitä. Ei minua koskaan tytötelty tai häiritty, Wächter toteaa.
Nykyään tahti on sekä lentoemännillä että esimerkiksi bisnesmatkustajilla toinen.
− Bisnesmiehet tekevät usein töitä koko matkan, ottavat korkeintaan pienet unet välissä. Perillä heitä odottaa pitkän lentomatkan ja aikaeron jälkeen täysi työpäivä, kun taas lentohenkilöstö siirtyy hotelliin lepäämään. Se vähän säälittää minua.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:44
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Lappi ja Rovanperä avasivat vahvasti, Toyota-kuski pilasi päivänsä heti
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:34
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt – MTV seuraa sotaa
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
07:06
Muistatko kaikki Love Island Suomi -voittajat? Näin heille kävi
-
06:55
Hyundaissa ja Toyotassa on ero, joka höystää Esapekka Lapin ja Sébastien Ogierin voittotaistelua: "Näkee kaikissa soraralleissa"
-
06:43
Intian junaturma: Ainakin 288 ihmistä kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
06:35
Toni löysi väärän viisikymppisen – näin erotat hämäävän paperipalan oikeasta setelistä
-
Lataa lisää