Lentoasemalla tehtiin tuhansia koronatestejä käytetyillä tikuilla – poliisi paljasti häkellyttävän rikoksen Indonesiassa

Indonesiassa on pidätetty lääkintätarvikkeita toimittavan yrityksen alueellinen johtaja ja useita työntekijöitä. Syynä ovat yhtiön myyntiin toimittamat käytetyt koronatestipakkaukset.

Poliisin mukaan noin 9000 matkustajaa Pohjois-Sumatran Medanin lentoasemalla on testattu käytetyillä koronatestitikuilla. Testipakkauksia on käytetty joulukuusta lähtien.

Indonesian valtion omistamaa Kimia Farmaa odottavat nyt matkustajien nostamat oikeuskanteet, kertoo BBC.

Poliisi pääsi rikoksen jäljille, kun matkustajilta alkoi tulla ilmoituksia vääristä positiivista tuloksista. Poliisi tutki asiaa peitetehtävänä.

Peitetehtävällä ollut poliisi hakeutui lentoaseman koronatestiin ja sai positiivisen tuloksen. Tämän jälkeen muut poliisit ratsasivat testiaseman ja löysivät käytettyjen – mutta pestyjen – testien pakkauksen.

Kimia Farman Medanin aluejohtaja on pidätetty – kuin myös useita hänen alaisiaan.

Heitä syytetään paitsi kuluttajainsuojalain rikkomisesta myös terveyden vaarantamisesta.

Matkustajille haetaan miljardin Indonesian rupian korvausta. Valuutan arvo on huomattavan heikko, joten miljardin kohdalla puhutaan noin 50 000 eurosta.

Paikallisten medioiden mukaan viranomaisilla on tiedossaan 23 todistajaa juttuun. Teosta saatua rikoshyötyä on mahdollisesti käytetty myös luksustalon rakennusprojektissa.

Kimia Farma on erottanut osan henkilökunnastaan tapauksen vuoksi ja lupaa tiukentaa valvontaansa ja säädöksiä.

Indonesiassa on yksi Aasian pahimmista koronakeskittymistä. Maassa on BBC:n mukaan todettu tähän mennessä yhteensä 1,7 miljoonaa koronatartuntaa ja 46 000 koronakuolemaa.

Lue myös:

    Uusimmat