Lena Meriläinen ja Olli Tola Ylellä: Suhteemme kaipaa lisää kipinää

Lena Meriläinen ja Olli Tola ovat mukana Ylen Elämä pelissä -ohjelmassa, jossa paneudutaan parisuhteen kipukohtiin. 

Yle TV1:llä nähtävässä Elämä pelissä -sarjassa Lena Meriläinen ja Olli Tola kertovat parisuhdevalmentaja Tony Dunderfeltille kaipaavansa lisää säpinää suhteeseensä. 

Meriläinen kuvailee, että suhteessa on ollut paljonkin kipinää, mutta halut ovat kulkeneet vuosien varrella vuoristorataa.

Sarjan kuvausten aikana pari ei ollut tyystin samalla sivulla läheisyyttä koskevissa teemoissa. Esimerkiksi väittämään "puolisoni ei ole minusta kiinnostunut seksuaalisesti" Meriläinen vastasi eri mieltä, mutta Tola oli väittämän kanssa samaa mieltä. 

– Enhän minä sille mitään voi. Miehenä tietysti aina toivoisi, että olisi sitä kipinää isosti ja paljon, Tola pohtii ohjelmassa. 

Dunderfeltin johdolla pari opettelee koskettamisen saloja ja pohtivat, mikä saisi kipinät syttymään komeaan roihuun. 

– Kellolahja tai matkalippu Pariisiin ovat mielestäni vielä helppo juttu. Vaikeampaa on ryhtyä koskettamaan tuntematta itseään kamalan kömpelöksi. Kosketus on niin selvä viesti siitä, mihin tässä pyritään, Tola mietiskelee.

Meriläisen ja Tolan lisäksi parisuhdevalmennuksessa nähdään Wilma Schlizewski ja Olli Väätäinen, Toni ja Heidi Nieminen sekä Ninja Sarasalo ja Yoshiki Tamura.

Sarja alkoi varsin dramaattisesti, sillä Wilma ja Olli jättivät leikin kesken jo toisen päivän aamuna, kun Olli pakkasi tavaransa ja lähti valmennuksesta.

Elämä pelissä -ohjelma esitetään tiistaina 9.2. klo 20 Yle TV1:ssä. 

Lue myös:

    Uusimmat