Antti Pränni toi Suomen joukkueelle pistesijan yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa, kun neljäs kisapäivä on vauhdissa Leppävaaran stadionilla. Pränni heitti miesten kiekossa kahdeksanneksi tuloksella 55,83.
Kiekon mestariksi heitti odotetusti liettualainen Mykolas Alekna kisaennätyksellä 68,34. Hän oli kilpailussa ylivoimainen, sillä kakkonen jäi lähes kuuden metrin päähän.
Alekna voitti viime vuonna aikuisten hopeaa Yhdysvaltain Eugenessa järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa sekä EM-kultaa Münchenissä. Aleknan isä Virgilijus Alekna hallitsi kiekkorinkejä 2000-luvulla muun muassa kahdella olympiavoitollaan.
Rami Kankaanpää oli kiekkofinaalin 12:s tuloksella 53,62.
Naisten 1 500 metrin alkuerissä Nathalie Blomqvist varmisti paikkansa sunnuntain loppukilpailussa, kun hän oli alkueränsä kolmas. Toisessa erässä juossut Ilona Mononen karsiutui, vaikka juoksi Blomqvistia paremman ajan.
Mononen oli eränsä viides ajalla 4.18,06, mutta jäi 0,04 sekuntia finaalipaikan tuoneesta erän nelossijasta. Blomqvist kellotti Leppävaarassa ajan 4.18,99.
Juho Alasaari pääsee tavoittelemaan hyvää sijoitusta sunnuntaina miesten seiväshypyn finaalissa. Alasaari taivutti karsintakilpailussa tuloksen 535. Suomalaisista Albin Lundberg jäi 520:een ja karsiutui niukasti finaalista.
Naisten 400 metrin aitajuoksun finaalipaikan sunnuntaille varmisti Aada Aho, joka paransi välierissä ennätyksensä 57,46:een. Miesten 400 metrin aidoissa Jaakko Linnus paransi Ahon tavoin ennätystään Espoossa alku- ja välierissä. Linnuksen 51,41 ei kuitenkaan tuonut finaalipaikkaa, sillä hän oli välieränsä seitsemäs.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
19:13
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – supervireinen Oliver Kapanen ohitti Kanadan tähtijunnun maalipörssissä!
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
19:00
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
Lataa lisää