Markus Similä tietää, että radio on muuttunut paljon viidessä vuosikymmenessä. Legendaariset radioäänet ovat historiaa, kun kanavien kirjo on laajentunut. Erityisesti Similää surettaa se, ettei juontajien kieleen kiinnitetä nykyään juuri mitään huomiota.
Radiotöitä kymmeniä vuosia tehnyt Markus Similä kuuntelee päivittäin Ylen Ykköstä. Similöillä ei ole kotona lainkaan televisiota. Kun siirryttiin digiaikaan, Similät päättivät pärjätä pelkällä radiolla.
– Kuuntelemme Ykkösaamua ja uutisia tulee kerran tunnissa. Minulla on ämyrit omalla päätteellä, ja katselen uutisia myös netistä.
Vaikka tarjonta radioaalloilla on laaja, Similä ei ole kiinnostunut muiden kanavien sisällöstä. Classic FM on päällä silloin tällöin, mutta sekin lopetetaan pian. Similän mielestä radio on muuttunut taustatapetiksi, eikä legendaarisia radiojuontajia enää synny.
– On otettava huomioon, että toimittajia on sadoittain ja radiokanavia ties kuinka paljon. Radiomaailma on muuttunut ja pirstoutunut. Ei ole enää semmoista kuin silloin, kun radio keräsi kaikki yhteen. Syntyi yhtenäiskulttuuri, kun muuta ei ollut tarjolla. Jos on vain yksi tuutti, niin on selvää, että silloin syntyy kansallisia kuuluisuuksia.
Similä ei kuitenkaan koe, että laajan radiokentän myötä tarjonta olisi heikentynyt. Mies heittää, että tultiinhan sitä ennenkin yhdellä kanavalla toimeen.
Radiojuontajien huonokielisyys surettaa
Miten sitten on päädytty siihen, että lähes kaikkien radiokanavien sisällöt ovat muuttuneet taustatapetiksi ja radiotoimittajat levynpyörittäjiksi? Similä toteaa, että nuoret ovat oppineet kuuntelemaan juonnettua musiikkia. Negatiivista asiassa on se, että tämän päivän radiopersoonat viljelevät huonokielisyyttä.


