Markus Similä tietää, että radio on muuttunut paljon viidessä vuosikymmenessä. Legendaariset radioäänet ovat historiaa, kun kanavien kirjo on laajentunut. Erityisesti Similää surettaa se, ettei juontajien kieleen kiinnitetä nykyään juuri mitään huomiota.
Radiotöitä kymmeniä vuosia tehnyt Markus Similä kuuntelee päivittäin Ylen Ykköstä. Similöillä ei ole kotona lainkaan televisiota. Kun siirryttiin digiaikaan, Similät päättivät pärjätä pelkällä radiolla.
– Kuuntelemme Ykkösaamua ja uutisia tulee kerran tunnissa. Minulla on ämyrit omalla päätteellä, ja katselen uutisia myös netistä.
Vaikka tarjonta radioaalloilla on laaja, Similä ei ole kiinnostunut muiden kanavien sisällöstä. Classic FM on päällä silloin tällöin, mutta sekin lopetetaan pian. Similän mielestä radio on muuttunut taustatapetiksi, eikä legendaarisia radiojuontajia enää synny.
– On otettava huomioon, että toimittajia on sadoittain ja radiokanavia ties kuinka paljon. Radiomaailma on muuttunut ja pirstoutunut. Ei ole enää semmoista kuin silloin, kun radio keräsi kaikki yhteen. Syntyi yhtenäiskulttuuri, kun muuta ei ollut tarjolla. Jos on vain yksi tuutti, niin on selvää, että silloin syntyy kansallisia kuuluisuuksia.
Similä ei kuitenkaan koe, että laajan radiokentän myötä tarjonta olisi heikentynyt. Mies heittää, että tultiinhan sitä ennenkin yhdellä kanavalla toimeen.
Radiojuontajien huonokielisyys surettaa
Miten sitten on päädytty siihen, että lähes kaikkien radiokanavien sisällöt ovat muuttuneet taustatapetiksi ja radiotoimittajat levynpyörittäjiksi? Similä toteaa, että nuoret ovat oppineet kuuntelemaan juonnettua musiikkia. Negatiivista asiassa on se, että tämän päivän radiopersoonat viljelevät huonokielisyyttä.
– Se minua surettaa erityisesti, ettei kieleen kiinnitetä enää juuri mitään huomiota. Meillä oli tarkkaa, jos sanoi jonkin asian väärin, siitä muistuteltiin pitkään. Ei puhekieli kuitenkaan ole synti, sitäkin on monenlaista.
Ylen Ykkösen ohjelmia Similä kehuu taidokkaasti tehdyiksi. Sieltä alkoi Similänkin oma radioura. Mies pääsi 17-vuotiaana Helsingin Sanomiin töihin, ja muutamaa vuotta myöhemmin hän haki Päivän peiliin kesätoimittajaksi. Vaikka yleensä ohjelmaan ei pestattu alle 25-vuotiaita, Hesarin kokemus painoi vaakakupissa.
– Pääsin Päivän peiliin kesätoimittajaksi 20-vuotiaana, ja minut vakinaistettiin sinä syksynä. Maailma oli perin erilainen silloin.
Tunnetuksi vain viihteen kautta
Myöhemmin Similä ryhtyi toimittamaan Päivätarjotinta, jota tehtiin kuusi kertaa viikossa. Sitä ennen radiossa ei kerrottu ohjelmien toimittajien nimiä.
– Päivätarjotin oli valtava tapaus. Silloinen selostuspäällikkö Meller sanoi, että tämä on herra Similä teidän ohjelmanne. Kuuluttaja saa sanoa, kuka radiossa puhuu. 60-luvulla nimet alettiin tuntea.
Sunnuntaiaamut olivat Similän uran kannalta ratkaisevin asia. Hän ryhtyi juontamaan vuoroaamuina Jaakko Jahnukaisen kanssa Nimipäiväkahvit-nimistä ohjelmaa. Similä sai vieraikseen muun muassa Tauno Palon ja Ansa Ikosen.
– Siitä puhuttiin viikkoja, ellei kuukausia. Olin siinä vaiheessa tehnyt monta vuotta radio-ohjelmia, mutta ihmisestä ei tule tunnettua muuten kuin viihteen kautta.
"Toimittajan työ oli hirveän kivaa"
Vuosien varrella Similästä hioutui konkari. Hän oppi ammatin monipuolisesti kirjoittamalla ja ohjaamalla kuunnelmia, hupailuja ja jännäreitä. Radion selostusmiehenä asiantuntijuutta kertyi vähän joka alalta, kun ei ollut spesialisteja. Silloin tehtiin juttu maataloudesta ja seuraavaksi baletista. Radiotyön ohessa Similä taituroi myös television puolella.
– Olen tehnyt Ylelle ja Maikkarille ohjelmia vuoron perään. Olin 60-luvulla ja 70-luvun alussa freelancer 11 vuotta, silloin tein mielettömästi töitä radioon ja telkkariin.
Vuosien varrella Similän työnsarka muuttui ja sunnuntaiaamujen suora yleisöviihde lopetettiin.
– Se oli hyvin pidetty ohjelma, en ymmärrä, miksi se piti lopettaa. Kaiken kaikkiaan toimittajan työ oli hirveän kivaa, Similä summaa.
Nykyään mies viettää eläkepäiviään ja kirjoittaa kirjoja.