Ronskista sotkutukasta on suomielokuvan nousun myötä syntynyt koko kansan tuntema näyttelijä. Itsensä miesmäisenä naisena näkevä Leea Klemola on palkittu näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on myös elokuvatähti.
Kahden lapsen äidistä, helsinkiläisestä Leea Klemolasta ei pitänyt koskaan tulla näyttelijää. Suomalaisen elokuvan onneksi kävi toisin. Ensikosketus teatteriin tapahtui ala-asteella. Välttääkseen välitunnit, hän näytteli ystäviensä kanssa sotilasfarsseja ja viihdeohjelmia.
Kokkolassa syntynyt näyttelijätär palkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1987, jolloin Leea voitti yllättäen Sinisalo-lausuntakilpailun. Sysäyksen teatteriuralle antoi kuitenkin kutsu Kokkolan kaupunginteatteriin, kun hän oli 19-vuotias. Näytteleminen mm. Herra Huu ja Poltettu oranssi -näytelmissä oli parikymppiselle Leealle niin hieno kokemus, että hän päätti pyrkiä teatterikouluun.
Teatterikorkeakoulu Jussi Parviaisen ryhmässä alkoi rytinällä ja myös loppui kertarytinällä, kun Parviainen heitettiin koulusta ulos 1989. Puolentoista opiskeluvuoden päätyttyä Klemola ei koskaan enää palannut teatterikouluun, sillä hänen mukaansa Parviaisen jälkeen koulussa yritettiin opettaa sitä, miten teatteri oikeasti toimii. Se oli liian tavallista ja juuri sitä mitä hän vihasi.
Sielunveljiä Leealle löytyi muista teatterikoululaisista; he kaikki olivat samassa sodassa tavallisuutta vastaan. Vuonna 1989 hän perusti yhdessä mm. Irina Krohnin, Outi Alasen ja Pentti Halosen kanssa vapaan teatteriryhmän, Aurinkoteatterin. Samana vuonna Klemola teki elokuvadebyyttinsä Talvisota-elokuvan Ainon roolissa.
Vuonna 1990 Leea Klemola paljasti itsensä julkisesti kertoessaan henkilökohtaisista ongelmistaan Kaisa Rastimon Kuinka katosin karkkimaahan -dokumenttielokuvassa. Hän kertoi julkisuudessa omasta bulimiastaan, joka oli jatkunut vuosia. Näyttelijänä ja ohjaajana Klemola arvostaa työtovereissaan samanlaista rehellisyyttä. Kapinoivat näyttelijät ovat hänestä helpoimpia ja mielenkiintoisimpia.