Laura näytti kampaajalleen kuvaa toivomastaan hiusmallista – tällaiset hiukset hän sitten sai

Näin värjäät hiukset kotona onnistuneesti – ammattilaisen vinkit 5:06
Katso myös: Näin värjäät hiukset kotona onnistuneesti.

Lauran kampaajalla käynti päättyi kunnon otsatukkakatastrofiin.

Kampaajalla käynti voi olla hermoja raastavaa puuhaa, etenkin jos käy juuri kyseisellä ammattilaisella ensimmäistä kertaa.

Laura Clarke -niminen nainen kertoo TikTokissa vieneensä kampaajalleen kuvan, jonka toivoi antavan osviittaa siitä, millaiset hiukset hän haluaisi hiusammattilaisen loihtivan itselleen, kertoo Mirror. Kuvan naisella on keskijakaus ja verhomainen otsatukka.

Keskijakauksen nainen kyllä sai, mutta verhomaisesti leikatun otsatukan sijaan Laura sai aivan erilaisen otsiksen.

TikTok-videota, jolla Laura paljastaa kampaajan kädenjäljen – näytettyään ensin kuvaa hiuksista, joita oli toivonut –, on katsottu yli kolme miljoonaa kertaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Sen ei pitäisi näyttää tältä"

Lauran videota on kommentoitu liki 3000 kertaa. Moni uskoi, että hiukset muotoilemalla lopputulos voisi olla parempi, toiset eivät tähän teoriaan uskoneet lainkaan.

– Minulla on ollut tämä tyyli vuosia, ei sen pitäisi muotoilemattomanakaan näyttää tuolta, vakuutti eräs kommentoija.

– Ettehän te nyt tosissanne yritä vakuuttaa meitä siitä, että ne pitää vain muotoilla. Eihän tuo nyt ole yhtään sama leikkaus, ihmetteli eräs kommentoija kampaajan puolustajia.

– Olen hiusmuotoilija, ja vaikka verho-otsista ei muotoilisi, sen ei pitäisi näyttää tältä. Olen niin pahoillani, tyttöseni, kommentoi eräs.

Koska lopputulos oli niin huono, jotkut epäilivät Lauran leikanneen hiuksensa itse. Laura julkaisi todisteeksi kuvan kampaajantuolista.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat