Laura Huhtasaari kertoo uhkauksesta MTV Uutisille: "Se kohdistui minuun ja perheeseeni" – sai kuulla asiasta poliisilta

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sai tietää häneen kohdistuneesta uhkauksesta poliisilta eilen keskiviikkona. Huhtasaari kommentoi asiaa MTV Uutisille tänään. 

Huhtasaaren mukaan kyseessä oli vakava uhkaus. 

– Se kohdistui minuun ja minun perheeseeni. En avaa asiaa tässä vaiheessa enempää. 

Huhtasaari sanoo, että uhkauksen esittäjä oli soittanut itse hätäkeskukseen ja kertonut aikeistaan. Puhelun jälkeen poliisi jäljitti henkilön ja otti tämän kiinni. Huhtasaaren mukaan kyseessä olisi kokoomuslainen politiikko Porista. Huhtasaari itse ei tunne henkilöä entuudestaan hyvin. 

Huhtasaari kertoo järkyttyneensä uhkauksesta. 

– Tosi rankkaa. Kyllä jokaisen poliitikon täytyy saada tehdä vaalityötä rauhassa ilman häirintää ja ilman, että joutuu pelkäämään itsensä tai perheensä puolesta.

Järkytyksestä huolimatta hän sanoo pyrkivänsä perheensä kanssa jatkamaan normaalia elämää. Vaalityöhön uhkaus vaikuttaa. 

– Jo presidentinvaalien aikana minua häirittiin, ja jouduimme nostamaan turvatasoa. Kyllä tässä täytyy jälleen hereillä olla, Huhtasaari toteaa. 

Apulaispoliisipäällikkö Teijo Ristola Lounais-Suomen poliisista vahvisti MTV Uutisille aiemmin, että yksi henkilö on otettu kiinni tapahtuman johdosta. Poliisi tiedottaa asiasta lisää ensi viikolla. 

Lue myös:

    Uusimmat